S/y Renatan lokikirjat maaliskuu 1999

________________________________________________________________________

1.3. - 6.3                Antin poikamiesseikkailut
7.3. - 13.3              Sanna ja Reko Thaimaassa
14.3. - 20.3.           Vihdoinkin matka jatkuu 
21.3. - 27.3            Malakan salmea pitkin Langkawille ja Phukettiin

________________________________________________________________________

Maanantai 1.3. - Lauantai 6.3. 

Antin poikamiesseikkailut                                           

 Viikko sitten torstaina Reko ja Sanna lähtivät vuorostaaan lomailemaan. Suunnitelma oli ilmeisesti mennä Malesian läpi Thaimaaseen ja ehkä koko matka Bangkokiin saakka. Missä lie nyt ovat en tiedä, viikkoon ei ole mitään kuulunut. Tämän viikonlopun aikana ilmeisesti tulevat takaisin.

Minä jatkoin vuorostani töitä täällä Renatalla. Uusi kokkapuu on jo paikoillaan. Ja minun huolehdittavakseni jäi takastaagin uusiminen ja uuden rullalaitteen asennus. Uusi rullalaite olikin jo hankittu ja sitä ryhdyttiin asentamaan, kun selvisikin, että yksi purjeen kiinnittämiseen tarvittavista profiileista oli liian pieni. Uutta ei tietenkään Singaporesta löytynyt vaan se jouduttaisiin tilaamaan Amerikasta. Rikaajakaan ei tehnyt töitä viikonloppuisin, joten uutta takastaagiakan ei saisi ennen kuin tiistaina.


En viitsinyt pyöritellä peukoloitani telakalla,vaan lähdin lauantai-iltana junalla kohti Kuola Lumpuria. Viikkoa aikaisemmin olin Kuola Lumpurissa tutustunut intialaiseen Triciaan ja hänen ystäviinsä ja ajattelin lähteä yllätysvierailulle.

Yöjunaan noustessani makuuvaunussa kaikki olivat jo verhojen takana sängyissään. Minua ei kuitenkaan nukuttanut, ja vaunujen välikössä aloin juttelemaan suunnilleen ikäiseni kiinalaismiehen kanssa. David Tee oli matkallaa singaporesta kotiinsa Serembaan, joka on vähän ennen Kuola Lumpuria. David oli tietokoneinsinööri, joka ei tiennyt veneistä mitään, mutta kunnon insinöörin tavoin kiinnostunut kaikesta tekniikasta ja fysiikasta. Juttelimme ravintolavaunussa ummet ja lammet. Pääsimme siihenkin asti, miksi minä olen purjehtimassa maailmanympäri, ja hän suunnittelee tietokonesovelluksia. Hän painaa töitä koska hänellä on perhe, vaimo ja kaksi poikaa. Minä taas lähdin purjehtimaan, koska minulla ei ole.

Ennen nukkumaanmenoa David kutsui minut mukaansa viettämään sunnuntai päivää yhdessä hänen perheensä kanssa. Junassa ehdimme nukkua kaksi tuntia ennenkuin konduktööri tuli herättämään Seremban aseman kohdalla. Unenpöpperössä loikimme kiskoja pitkin asemalle, jossa Davidin vaimo, Amy, oli vastassa.

Nukuimme Davidin kotona vielä pari tuntia ja sitten heräsinkin hänen poikiensa mekastukseen. Torilla söimme kiinalaisen aamiaisen, nuudelikeitoa, jota oli vähän ryhditetty jonkinlaisilla makkaranpätkillä. Juomana oli kahvia jääpalojen kanssa. Aamiainen oli maukas, mutta nälkää se ei pitänyt yhtään. Iltapäivällä Port Dicksonin uimarannalta lähtiessämme olin jo niin nälässä, että näköä haittasi.

Olimme junassa sopineet, että David tarjoaa ruuan ja minä maksan bensat. Melakan kaupungissa menime sitten syömään. Pöytään tulikin sitten ensimmäiseksi kokonainen vihreä kookospähkinä minulle juomaksi, ruuaksi keitettyja simpukoita, ostereita, tofua, paistettuja ostereita ja kananmunaa sekä paistettua riisiä. Suurinta osaa ruuista en ollut koskaan aikaisemmin edes maistanut.


Sunnuntai päivä Davidin perheeen kanssa oli erittäin mukava, olin kuitekin saanut taas perhe-elämästä kyllikseni ja illaksi halusin ehtiä vielä Kuola Lumpuriin viettämään poikamies lomaa. Yöllä tsekkasin itseni sisään samaan hotelliin, jossa olin aiemminkin ollut, siisti kahden hengen huone keskustassa, suihku ilmastointi ja telkkari, noin 100 mk /vrk.

Olin umpiväsynyt ja olisin voinut kaatua sänkyyn ja nukahtaa, mutta poikamiehen on pakko jaksaa. Ja ruokaa oli saatava. Vatsani oli kiinalaisruuista niin sekaisin, että ensimmäisessä vastaantulevassa Macdonaldsissa tilasin suurimman hampurilaisaterian mikä löytyi.

Myöhemmin yöllä meni tuttuun baariin, jossa olin tavannut Trician aikaisemmin. Häntä, tai hänen ystäviään, ei siellä kuitenkaan näkynyt. Sen sijaan tapasin namibialaisen kaverin, johon olin tutustunut jo aiemmin. Pian huomioni kuitenkin kiinnittyi tyttöön, jolla oli upein nenä, minkä koskaan olen nähnyt. Tytön nimi oli Cheril, jota seurasi ainakin neljä nimeä ja lopuksi jotain Al Ramih. Isä oli kuulemma Saudi-Arabiasta ja äiti Singaporesta. Nenän täytyi olla isän peruja. Jossain Asterixissa Obellix on aivan rakastunut Kleopatraan ja erityisesti hänen nenäänsä, ja tässä ihastuksessa oli kyllä jotain samaa. Kokoerokin meillä oli samaa luokkaa. Tyttö saatoi olla jonkun sentin päälle metri viisikymmentä, mutta hiukset olivat silkkiä, ja se nenä oli niin upea, että koko illan jaksoin häntä vehdata. Jossain välissä tapasin helsinkiläisen Janinkin mutta aina huomioni keskipisteen liikahtaessa juttu katkesi, emmekä ehtineet paljoa jutella.

Lopulta sain sentään tytöltä lupauksen, että tapaamme seuraavana päivänä. Olin tietysti tikkana sovitussa paikassa sovittuun aikaan ja odottelin kahvilassa. Tunnin päästä stten alkoi kyllästyttää ja lopulta lähdin pois. Näin sitä sitten suomipoikaa maailmalla vedätetään. Otti päähän. Lisäksi oli jo liian möyhäistä mennä tapaaamaan Triciakaan hänen töihinsä. Taas kerran olisi taas pitänyt vain pitää yksi pyy pivossa. Tässä vaiheessa retkeä kävin kaupan kautta ja vetäydyin Palace hotellin lakanoiden väliin. Yksin.

Jani oli sanonut olevansa illalla Kuola Lumpurin Hard Rock Cafessa . Olin jo suunnistamassa bussilla sinne, mutta tulin muutaman pysäkin liian pitkälle maailman korkeimman rakennuksen kohdalle. Olin jo lähtemässä kävelemään takaisinpäin, kun yhtäkkiä huomasin tutut kasvot. Näytti Tricialta, olin menossa kovaa vauhtia ohi, mutta käänyin vielä katsomaan taakseni. Pakko oli pysähtyä ja mennä takaisin tarkistamaan. Tricia oli vähintään yhtä hämmästynyt. Minun piti olla jo matkalla kohti Sri Lankaa. Ihmeellinen sattuma viiden miljoonan asukkaan kaupungissa. Tricia oli ystävineen matkalla syömään jonnekin laitakaupungille ja seurasin heitä intialaiseen ravintolaan.

Lopppuillan vietin Tricia kanssa. Hän kuunteli minun juttujani ja seurasi huvittuneena humaltumistani, kunnes aamu alkoi valjeta, ja otimme taas kerran yhteisen taksin. Ja taas kerran minä jäin pois hotellin kohdalla ja hän jatkoi kotiinsa vanhempiensa luo.

Seuraavana iltana lähdin yöjunalla kohti Singaporea. Taas oli yksi tälläinen poikamies retki tehty. Vaihtelevalla menestyksellä. Mutta yrittänyttähän ei laiteta.

Sunnuntai 7.3. - Lauantai 13.3. 

Sanna ja Reko Thaimaassa                                           

 Viikossa matkasimme Sanna kanssa bussilla yli 2600 kilometriä pohjois-Thaimaaseen. Bangokin yöelämastä saimme riittävän kuvan yhdessä yössä. Seuraavaksi suuntasimme kohti vanhaa pääkaupunkia Chang Maita.

Thaimaasta voi sanoa, että sadalla Suomen markalla päivässä voi kaksi ihmistä asua hotellissa syödä hyvin ja vielä pitää jotain kulkuneuvoa vuokralla. Bussit ovat todella edullisia eivätkä lentoliputkaan mahdottomia olleet. Busseista on sanottava että taso on vaihteleva. Osa on todellisia kidutusvälineitä.

Chang Mai on 700 vuotta vanha ja ympäröity neliön muotoisella vesivallilla. Kaupungissa on lukuisia buddahalaisia temppeleitä, jotka sokaisevat loistollaan. Luostariin voi turisti paeta meditoimaan, ja monet tulevat pelkästään siksi Chang Maihin. Munkin olivat jokapäiväinen näky Chang Main katukuvassa. Kunnon munkki ei omista muuta kuin oranssinkaavun ja sateenvarjon, elanto tulee almuina.

Osallistuimme yhden päivän retkelle, johon kuului norsuajelua, bambulauttailua, härkävankkuri- rahtausta ja Karen-heimon kylässä vierailu. Paras anti oli norsuretki viidakkoon. Norsumme oli heiman itsepäinen ja nuoren kuskin piti laskeutua kepittelemään isoa otusta takajaloille. Tällöin pääsimme vuorotellen istumaan kantotuolista norsun niskaan ja ohjaamaan sitä potkimalla varovasti korvien taakse. Uskomatonta, että iso otus totteli, etenkin Sannaa. Mukavat Intian-norsut olivat ennen metsätöissä, mutta nykyään turisteja rahtaamassa. Burmassa ne tekevät kuulemma metsätoitä edelleen.


Halusimme päästä vielä pohjoisemmas näkemään vuoristojen heimoja. Burman ja Thaimaan rajalta alkavat ensimmäiset Himalajaan kuuluvat vuoret. Paras väline tarkoitukseen oli enduro moottoripyörä, joka ilokseni löysin kaupungin vuokraamosta.

Ajattelimme Sannan kanssa, että 150 kilometrin matka Pain kaupunkiin vuoriston läpi menee helposti. Tie oli kuitenkin kapea sateen syövyttämä soratie ja välillä tien jyrkkyys, joko ylös tai alas, oli mahdoton. Aikaa kului seisemän tuntia ja ajon jälkeen olin kuin hakattu. Sanna kesti urhoollisesti kyydissä vaikka välillä kuulemma pelotti. Matkalla näimme toki paljon kyliä, mutta ne olivat lähinnä surullisia. Ihmiset elivät kurjuudessa ja ilmeisen rappiolla, joka alkoholista tai ooppiumista. Ooppiumia on käytetty vuoristokylissä perinteisesti lääkkeenä raskaan työpäivän jälkeen.

Pai on kaupunki lähellä Burman rajaa, josta monet turistit tekevät vaellusretkiä vuoristoon. Seuraavana aamuna jätin ylimääräisen painolastin, eli Sannan, pois ja lähdin yksin kokeilemaan etsimiäni huonoja teitä. Löytämäni olivat haaste jopa endurolle. Parikymmentä kilometriä jaksoin rynkyttää, ja sitten piti luovuttaa. Pelkäsin olevani jo Burman puolella. Matkalla takaisin löysin muutamia jokia, joita pystyi ylittämään, sekä mielenkiintoisia polkuja, joilla piti väistellä norsun ulosteita. Eräältä pellolta ryntäsi luokseni parikymmentä ihmistä yrittäen myydä minulle ooppiumia.


Kyllästyneenä erilaisiin busseihin päätimme lentää Bangkokista Singaporeen. Singaporessa vierailimme suomalaisessa lauantaikoulussa. Toimittaja Tero Kekki piti meitä vierainaan pari päivää ja näimme millaisissa pilvenpiirtäjissä ihmiset asuvat.

 Renata alkaa olla kohta kunnossa. Viime päivät olen ihmetellyt miten kokoan purkamani Volvon ja mihin ihmeeseen saan kaikki osat mahtumaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, ettei paljoa jäänyt osia yli. Parin venttiilin vaihdon jälkeen Volvo hyrisee taas mukavasti.
                                                                                                                      
                                                                                                               Reko

Sunnuntai 14.3. - Lauantai 20.3. 

Vihdoinkin matka jatkuu                                         

Renatan matka maailmanympäri jatkuu taas. Perjantai aamuna irroitimmes köydet Sebana Marinan laiturista ja parhaillaan etenemme Malakan salmessa luoteeseen, kohti Thaimaata ja Phukettia.

Viisi viikoa loppujen lopuksi vierähti Renatan törmäysvaurioiden korjauksissa. Tosin viimeiset kaksi viikkoa pääasiana oli kuitenkin Renatan koneen kunnostaminen sellaiseen kuntoon, että sillä uskaltaa lähteä yrittämään Punaisenmeren ylitystä.Varsinkaan jos emme mene Sri Lankaan, Singaporeen jälkeen seuraavat paikat, mistä koneeseen löytyy varaosia kaupanhyllyltä, ovat vasta välimerellä. Kahden viikon remontoinnin jälkeen koneessa tuntuukin olevan enemmän puhtia, mutta ylikuumeneminen korkeilla kierroksilla jäi edelleen ongelmaksi, johon ei löytynyt ratkaisua. Kone- remontin ohessa Renatan vanhat lakat raavittiin irti. Nyt uudessa lakassa ja uudella kokkapuulla Renata on taas yhtä nätti kuin reilut puolitoista vuotta sitten Helsingistä lähtiessämme. Ylipainoa on vaan kertynyt. Kun olimme taas lastanneet polkupyörät, jollat, surffilaudan ja ylimääräiset polttoaine- kanisterit veneeseen, uimme taas kymmenen senttiä syvemmällä. Jotkut jo vinoilivat, että paras hankkia periskooppi jo valmiiksi, ennen kuin muututte kokonaan sukellusveneeksi.

Viidessä viikossa Marinan väki ja muut veneilijät tulevat jo hyvin tutuiksi ja elämään satamassa ehti tottua jo niin hyvin, ettei loppujen lopuksi ollut edes niin hirveä kiire lähteä. Joka aamu kävin uimassa ja kuntosalilla, päivä hutkittiin taas töitä ja iltaisin kävimme Marinan saunassa, jolle varmaan tuli oleskelumme aikana ensimmäistä kertaa käyttöä. Henkilökunnasta kukaan ei osannut laittaa edes laittaa saunaa päälle.


Tuulista riippuen joskus loppuviikosta olemme perillä. Phuketista ostamme ruoat Intian valtameren ylitykseen. Mitä reittiä ylitämme Intian Valtameren, on vielä epäselvä. Alkuperäinen suunnitelma oli tulla suoraan Sri Lankan kautta Punaisellemerelle, mutta saattaa olla, että tuulet Bengalin lahdella ovat jo kääntyneet vastaisikisi, ja joudummes ottamaan kurssin uudelleen päiväntasaajan eteläpuolelle, Ghagos-saarille ja sieltä pasaatituulien avulla edetä länteen Afrikan rannikolle asti Schecelleille ja sieltä koukata ylös pohjoiseen kohti Punaistamerta. Joko suoraan tai mutkan kautta, mutta pikkuhiljaa tulemme täältä niin paljon länteen ja pohjoiseen, kuin vain pääsemme.

                                                                                                                       Antti

Sunnuntai 21.3. - Lauantai 27.3. 

Malakan salmea pitkin Langkawille ja Phukettiin                                            

 Malakan salmi oli jännittävä paikka. Yritimme pysytellä laivalinjan reunalla, mutta meinasimme silti jäädä isompien alusten aaltoihin. Kolme päivää ajoimme moottorilla, joskus kovaakin tuulta vastaan.

Sitten moottoriin tuli vika, se ylikuumeni jatkuvasti. Yritettiin purjeilla suunnata lähimpään satamaan, mutta toivotonta oli. Reko se uskoo moottorin roplauksen voimaan ja aikansa sen jäähdytysputkiin puhalleltuaan löysi tukkiutuneen reiän, jonka hakaneulalla ronklasi auki. Loppumatkan Langkawille Volvo toimikin sitten ihan hyvin.


Langkawin saarelle saavuimme aamulla, suoritimme vaadittavat sisäänkirjoittautumis proseduurit, pesimme pyykit, vuokrasimme kaksi skootteria, ajoimme saarta ympäri, kävimme sen korkeimmalla vuorella ja kauniilla hiekkarannoilla. Ostimme verovapaat kaljat, vähän ruokaa ja jo seuraavana päivänä kirjoittauduimme ulos olimme valmiit lähtemään. Langkawi on ihan hieno paikka, ihmisiä vaan tuntui olevan vähän. Nyt ei ole turistikausi. Rantabaarin pitäjä kertoi hänen sulkevan pystinsä kohta pariksi kuukaudeksi pahimman monsuunin tullessa. Silloin tuuli nostattaa rannan aallot niin suuriksi, ettei veden lähellä ole kiva olla. Sinä aikana hän ei aio tehdä sen kummempia, olla vaan.


Matkalla Langkawilta Phukettiin istuin taas yövuorossa. Kuu laski jo puolenyön jälkeen, pilvet peittivät tähdet. Taivaanrantaa valaisivat pienet valot. Luin Rekon äidin lähettämää tiede 2000 lehteä. Siinä oli mielenkiintoinen artikkeli tähtimatkailusta ja ufoista. Tulevaisuudessa voisi olla mahdollista lähteä tutkimaan toisia aurinkokuntia. Matkan aloittaneet eivät vaan ehtisi nähdä sen määränpäätä, välimatkat avaruudessa kun ovat niin valtavia. Kysyin itseltäni olisinko valmis lähtemään sellaiselle lennolle. Voisihan sitä ohitella hienoja planeettoja ja pitää hauskaa muiden astronauttien kanssa. Toisaalta jos tästä purjehduksestakin karsisi pois kaikki satamassa olot ja matkan tarkoitus olisi vaan eteneminen merellä, taitaisin jättää väliin vaikka saisinkin nimeni historiankirjoihin.

Ufoista tuli mieleen, että sinä yönä näin monenlaisia kummallisia valoilmiötä. Taivaanrannassa olevia hehkuja luulin ensin suuriksi laivoiksi, sitten epäilin, että ovat varmasti öljylauttoja, niiden valot olivat niin kirkkaat, eikä niissä näkynyt aluksille tyypillisiä kulkuvaloja. Sydän hypähti kun huomasin, että lautat heiluivatkin rajusti aaltojen mukaan, eli olivat sittenkin veneitä ja paljon lähempänä kun olin kuvitellut. Korkealla olevaa punaista tuikkua arvelin ensin edessäpäin olevan kivikon varoitusvaloksi, mutta se osoittautuikin lähestyväksi purjeveneeksi.

Lisäjännitystä toivat paikalliset kalastajat. Olin kuullut että he uskovat veneen editse ajamisen tuottavan hyvää onnea. Ymmärsin siis, miksi ryhtyvät moiseen uhkarohkeaan yritykseen. no jaa ei Renata kovin kovaa etene, mutta ei nämä onnenonkijat paljoa merilikenteen turvallisuus säännöistä piitanneet.


Nyt olemme onneksi taas maissa, tai pikemminkin ankkurissa. Saavuimme Phukettiin eilen ennen aurinkonlaskua. Chalogin lahti on matala, Renata piti jättää kauas rannasta. Jollan perämoottori oli matkalla saanut vettä, eikä suostunut lähtemään käyntiin. Hinku maihin oli kuitenkin kova, niinpä herrat meloivat kiltisti koko kilometrin matkan maihin. Vuokrattiin taas skootterit ja pärryteltiin turistikeskukseen Patongiin. Katubaareissa yritettiin arvailla esiintyvien naisten oikeaa sukupuolta. Thai-tytöt ovat minusta niin kauniita, ja olin varma, että Antti niihin heti ihastuu, mutta hän sanoikin pitävänsä malesialaisia viehättävimpinä. No tapasimme pari suomalaista heppua, toinen oli lentäja ja toinen stuertti finnairilla. Lentäjä lähti nukkumaan, me houkuttelimme Marko mukaan yö-yö diskoon. Aikamme siellä hilluttuamme ajoimme melkein tunnin Markon hotelliin, kun ei viitsitty meloa veneelle. Tänä aamuna saikin sitten skootteri kyytiä kun kiidettiin veneelle raporttia tekemään. Antti sanoi tulevansa perässä. Melomaan jouduin sitten kuitenkin, ja paahtavassa helteessä kirosin sen, joka oli airot hajottanut. Ehkä se avaruusmatka ei oikeastaa olisi hassumpi idea. Avaruusaluksissa ei ainakaan olisi tällaisia ongelmia, ja avaruudessahan on aika viileää, kunhan pysyttelee sopivan välimatkan päässä auringoista, toisin sanoen tähdistä. Niin ja jos vaikka pääsisi sen
Star Trekissä olevan kaljun ja niin viisaan kapteenin alukselle tutkimaan tuntemattomia....

                                                   Sanna Friman, ei enää niin tuntemattomassa Phuketissa.