S/y Renatan lokikirjat heinäkuu 1999

________________________________________________________________________

1.7. - 9.7.            Adenista pohjoiseen              
10.7. - 16.7.        Port Sudan; hiekkaa, aaseja ja turbaanipäisiä miehiä
17.7. - 23.7.        Hurgada: Mukavia sukelluksia ja rosvoavia                                              satamaviranomaisia         
24.7. - 31.7.        Kairon pyramidit, Suezin kananvasta Kyprokselle       ________________________________________________________________________

Torstai 1.7. - Perjantai 10.7. 

Adenista pohjoiseen                                        
 Loppusuora aukeaa. Lähdimme Adenista viime tiistai-iltana. Sunnuntaina Reko ja Sanna toivat tarvitsemamme koneen varaosat mukanaan palatessaan Jemenin pääkaupungista Sana'asta. Maanantai aamuna laitoin osat paikoilleen ja Sannan kanssa sukeltamalla raaputimme Renatan pohjan puhtaaksi siihen tarttuneista kotiloista. Tiistai-iltana kaikki oli sitten valmista lähtöön. Ankkuri oli kuitenkin takertunut pohjassa johonkin, ja oli taas pakko lähteä sukeltamaan. Ankkurikettinkimme oli kiertynyt pohjassa olleen vanhan ankkurin ympäri moneen kertaan. Puolituntia pohjamudassa sokkona möyrittyäni sain käsikopelolla sotkun selvitettyä. Juuri ennen pimeää pääsimme sitten ulos Adenin satamasta. Yöllä väkisin tunki mieleen kansainvälisen ensimmäinen säe: ''Tää on viimeinen taisto...'' ja niin edelleen.

Koulut alkavat 17. elokuuta. Soitin Adenista töihin koulun rehtorille. ''Sehän on mielenkiintoista'', hän totesi vähän pahanenteisesti, kun yritin selittää aikatauluamme, ja että töihin ehtiminen on nyt koneesta kiinni. Jos Volvo vielä tämän pätkän jaksaa huutaa, eikä hajoa ihan palasiksi, aika riittää hyvinkin. Jos taas tulee ongelmia, tänne venettä ei voi minnekään jättää. Takaisin myötätuleenkaan ei ole oikein järkeä kääntyä. Sitten täytyy vaan alkaa korjaamaan, ja jatkaa matkaa sitten kun voi. Punaisenmeren läpi Välimerelle on pakko päästä.

Ja niin se on Punaisellamerellä olemme todellakin koneen varassa. Tuskin yksikään purjevene ilman konetta punaisesta merestä Suezin lahdelle selviääkään. Ainakaan heinäkuussa. Punaisen meren vastatuulet ovat pahanmaineisia. Parhaimpaankin aikaan tammikuusta maaliskuuhun ainakin puolet matkasta joudutaan moottoroimaan ja menemään vasten tuulta ja terävää aaltoa. Meidät on jo niin perusteellisesti peloteltu, että olen jo Thaimaasta lähtien kerännyt adrenaliinia tätä viimeistä pätkää varten.

Tänään Helsingistä lähdöstä tulee kuukautta vaille kaksi vuotta ja koko matkan ajan kone on ollut tämän reissun heikoin lenkki. Ajatus Hylkynä merenpohjassa oleella veneellä maailmanympäri- purjehdukselle lähdöstä herätti ihmetystä, mutta Renata oli kahden kuukauden sukelluksen jälkeisen entisöinnin tuloksena nimensä mukaisesti kuin uudestisyntynyt. Veneeseen luottamus on aina ollut kova, koneeseen sen sijaan ei koskaan. Ihmeen hyvin kaksi kuukautta kuusikymmentä metriä meren pohjassa Hiitisissä maannut moottori on jaksanut. Nyt vielä vaan tämä viimeinen taisto. Öljyä koneesen täytyy lisätä pari litraa vuorokaudessa, mutta ajattelemme taas positiivisesti ja toivomme, että jos se on jo kaksi vuotta toiminut, ei kai se nyt meitä tänne kaikkein pahimpaan paikkaan pulaan jätä.

Sen enemmän olen ollutkin ihmeissäni, kun meri on ollut kolme päivää aivan tyyni ja olemme päässeeet eteenpäin erittäin hyvin.Vajaassa kolmessa päivässä olemme tulleet jo yli puolet 650 merimailin matkasta Port Sudaniin. Henkisesti olin varautunut siihen, että matka Port Sudaniin on samanlaista vääntöä kuin Adeniin menessä, jolloin kaksi viikoa olisi ehkä realistinen matka-aika. Nyt Adeninlahdella ei tuulesta ollut tietoakaan. Myös Punaisellemerelle johtavan kapean salmen, Bab al Mandabin, ohitus meni ongelmitta. Laivoja oli paljon, mutta tuuli puhalsi etelästä meille myötäisenä. Ja sama jatkui koko seuraavan vuorokauden. Eilen sitten tuuli kääntyi pohjoiseen, mutta pysyi edelleenkin kohtuulisena.

Kuumuus on uskomaton; yölläkin kannella hikoilee, ja tuuli tuntuu kuumana henkäyksenä iholla. Adenista ostin pienen tuulettimen ja sen kun laitan puolen metrin päähän sängyn yläpuolelle puhaltamaan, saa sen verran viilennystä, että pystyy nukkumaan. Ilma on utuinen, näkyvyys on varsin huono, laivat tulevat usein kuin sumusta.

Tänään on perjantai ja edelleenkin Punainenmeri on tyyni. Aurinkoa tuskin erottaa udun seasta. Delfiiniparvet leikkivät Renatan keulassa ja näyttävät meille tietä. Ehkä saamme vielä yhden tuulettoman päivän. Sitten vielä yksi lisää ja olisimme jo hyvin lähellä Port Sudania.

Tälläiset täällä ovat tunnelmat. Elokuuksi on ennätettävä töihin. Keliä jännitetään, toivotaan, että tuulet pysyisivät kevyinä vielä muutaman päivän ja ennenkaikkea, että kone kestää koko matkan ajan Välimerelle.
                                                                                                                            Antti

Lauantai 10.7. - Perjantai 16.7. 

Port Sudan; hiekkaa, aaseja ja turbaanipäisiä miehiä                                       
 Punainenmeri on osoittanut meille parhaat puolensa, tai sitten se ei niin paha olekaan tähän aikaan, kuin meille oli annettu uskoa. Suurimmaksi osaksi on ollut lähes tyyntä ja vastatuulikin on ollut siedettävää. Koneella olemme päässeet etenemään hyviä päivämatkoja, ja nyt jos säät pysyvät samanlaisina, olemme jo kolmen päivän kuluttua Suezin kanavan suulla. Näin olisi Punainenmeri taittunut vajaassa kahdessa viikossa, kun olimme varautuneet vähintään kuukauteen.

Sanna ihmetteli mistä Punainenmeri on saanut nimensä. Saavuttaessa Port Sudaniin sekin asia selvisi. Olimme aamulla lähestymässä Sudanin suurinta satamakaupunkia. Edessämme häämötti, kuin seinä, mustanpunainen pilvi. Takana taivas oli kirkas. Kohta kaikki muuttui punaiseksi ja tajusimme ajaneemme hiekkamyskyn nostattaman pölypilven sisään. Nopeasti vene peittyi hienoon tomuun, jota aavikkotuuli kuljetti mukanaan. Tunnelma oli kuin jouluna, niin punaiselta maailma näytti. Anttikin heräsi ja luuli silmissään olevan vikaa.

Näkyvyys tippui sataan metriin, onneksi ei tuullut liikaa, mutta huonoilla kartoilla ja ilman tutkaa satamaan meno tuntui arveluttavalta. Soittelimme VHF:llä satamaan, muttei siltä juuri neuvoja saanut. GPS:n mukaan ajoimme hiljaa kohti sataman suuta, valmiina väistämään koralliriuttoja ja mahdollisen suuren aluksen. Sitten häämötti vasemmalla majakka ja kohta löysimme oikealta samanlaisen. Lähes sokkona jatkoimme aallonmurtajien sisäpuolelle, kunnes eteemme ilmestyi suuria lastattavana olevia aluksia. Niiden kylkiä pitkin ajellen löysimme ankkuripaikalle ja huomasimme olevamme taas ainoa purjevene.

Ei mennyt kauaa ennenkuin veneemme viereen ilmestyi agentiksi itseään kutsuva mies, joka kertoi lain vaatimaksi tehtäväkseen huviveneiden sisään- ja ulostullaukset. Hän myös esitti varsin kovat pakolliset maksut. Itseasiassa emme koskaan ole maksaneet missään maassa niin paljoa. Olimme suunnitelleet vain ottavamme dieseliä ja jatkavamme matkaa, silti miedän oli pakko suostua agentin ehtoihin.

Jos kuvittelimme Adenin olevan takapajuinen ja köyhä kaupunki niin Port Sudanin rinnalla Aden tuntui lähes länsimaiselta. Kaikki oli punaruskean hiekan peitossa, kadut olivat leveitä ja lähes autioita. Vuohia kuljeskeli kaikkialla ja aasien vetämiä kärrejä oli enemmän kuin autoja. Olimme varmasti ainoat turistit. Generaattorit tuksuttivat sähköa pankkeihin ja tärkeimpiin rakennuksiin. Hauska näky oli aasin vetämä kahdestä tynnyristä hitsattu vesitankki, jolla kadulla oleviin pieniin teekeittiöihin kuskattiin vettä. Naiset olivat pukeutuneet värikkäisiin huntuihin, miehet valkoiseen kaapuun ja turbaaniin. Kolmelta kaupat menivät kiinni ja illalla ei ollut muu kuin paikallisen hotellin kahvio auki.

Tapasimme kahviossa liikemies Alin, joka oli suuresta perheestä maan pääkaupunkista Khartumista. Sudan on myös islaminuskoinen maa ja erittän tarkka alkoholin suhteen. Ali kertoikin, että jos henki haisee viinalle niin viedään yöksi putkaan ja seuraavana aamuna seuraa 40 ruoskan iskua. Ali antoi meille kännykkänsä käyttöön sanoen tuntevansa maan puhelinlaitoksen johtajan ja siksi voivansa soittaa ilmaiseksi kaikkialle maapallolla. Tuntui, että maassa, joka on muuten köyhä, on muutamia hallitsevia perheitä, johon ilmeisesti Alikin kuului.

Niinkuin Jemenissä on Sudanissakin hallitusta vastaan kapinoivia klaaneja. Sudanissa ei tosin näkynyt avoimesti aseita. Kadulla pisti silmään pitkät miekat, joita jotkut miehet kantoivat.

Johonkin klaaniin kuuluivat kai nekin yönmustat, hymyilevät, etelä-Sudanilaiset nuoretmiehet, jotka tulivat juttelemaan kadulla. Heillä jokaisella oli jonkinlainen arpikuviointi kasvoissaan. Vanhin heistä kertoi perheidensä lähettäneen heidät rannikolle ansaitsemaan rahaa ja nyt he tekivät sitä myymällä arabialaista tupakkaa.

Port Sudan oli ensimmäinen kosketuksemme Afrikan mantereeseen. Omalla tavallaan varsin vaikuttava paikka. Saimme dieselit ja vain vuorokauden pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa kohti Suezin kanavaa.
                                                                                                                             Reko

Lauantai 17.7. - Perjantai 23.7. 

Hurghada: Mukavia sukelluksia ja rosvoavia satamaviranomaisia                                  
 Viikko sitten yhtäkkiä tajusin, että polttoainettaa olisi tarpeeksi mennä suoraan Sueziin. Neljän päivän kuluttua olisimmeSuezissa, sieltä parin päivän retki Gizaan katsomaan pyramideja ja sitten läpi Suezin kanavasta Välimerelle. Viikko aikaa veneen telakointiin, ja siltikin ehtisimme lentää Suomeen elokuun alkuun menessä. Ensimmäistä kertaa aloin todellakin uskoa, että täältä selvittäisiin kotiin.

Viime lauantaina olimme kahden päivän matkan päässä Suezista, kun keskellä yötä koneesta alkoi kuulua kova pauke. Nyt se sitten tapahtui! Kuulosti todella pahalta. Kirosin mielessäni kymmenen kertaa ennen moottorikopan avaamista. Vaivaiset 170 mailia ennen Suezia ja pimeässä keskellä yötä. Konetila oli täynnä pakokaasua, joka purkautui paukkeen tahdissa pilvinä koneen yläosasta. Keskimmäisen sylinterin injektori oli alkanut vuotaa ja löi kuumaa ilmaa ja pakokaasua suoraan läpi. Ainoa mahdollisuus oli purjehtia takaisin etelään Hurghadan satamaan.

Aamulla saavuimme Hurghadaan, ankkuroimme syvää veteen sataman edustalle ja aloimme irrottaa injektoria. Satamassa oli pari muuta purjevenettä, ja naapuriveneen indonesialainen Herry tuli auttamaan työssä. Kolmen miehen väännöllä injektori viimein liikahti ja alkoi nousta kiinnityksestään. Ja vikakin löytyi saman tien kuparinen tiiviste oli palanut poikki. Todennäköisesti selviäisimme korjauksesta vain vaihtamalla uuden tiivisteen.

Otimme veneen paperit ja passit mukaan ja soudimme maihin läheiselle rannalle. Perämoottori- korjaanosta löytyi ihan hyvän näköisiä kupariprikkoja. Sukellusliikkeessä formulat olivat juuri starttamaassa, ja juutuimme katsomaan ajoja ja juttelemaan sukelluksesta. Lopulta buukkasimme itsemme seuraavaksi päiväksi sukellusretkelle.

Koska aioimme nyt jäädä Hurghadaan oli syytä käydä tapaamassa viranomaisia. Egyptin viranomaiset ovat kuuluisia byrokraattisuudestaan, ja olimme kuullet tarinoita purjehtijoista, joilla on ollut hankaluuksia viranomaisten heille määräämien maksujen suhteen. Ongelmien välttämiseksi kirjoitin satamakapteenille pitkän kirjeen, jossa selitin tilanteemme, että olemme tulleet satamaan moottoriongelmien vuoksi ja pyysin lupaa olla satamassa korjausten ajan. Satamakapteeni ei paljon englantia puhunut, ymmärsi kuitenkin ja oli että okei okei. Veneen paperit piti kuitenkin jättää pantiksi.

Tällä välin Reko oli virittänyt injektoriin kupariprikoista tiivisteen, joka tuntui pitävän, joten sunnuntai-iltana kone oli taas jo kunnossa.

Hurghada on punaisen meren suosituimpia sukelluskohteita ja vaikuttaa olevan erityisesti saksalaisten suosiossa. Täysin saksalaisessa porukassa lähdimme seuraavana aamuna retkelle. Ainoastaan oppaamme Ernest puhui englantia. Tämä olisi todennäköisesti matkamme viimeinen sukellus ja halusimnme käydä 50 metrissä. Porukka oli todella kokenutta kaikilla useita satoja sukelluksia. Veneen saapuessa kohteelle kamat olivat jo kaikilla päällä ja samantien he olivat jo menossa yli laidan. Meille tämä oli lokikirjani mukaan vasta 44. Sukellus, mutta olosuhteet ovat nyt parhaat mahdolliset syvään sukellukseen.

Nopeasti alas kolmessakympissä olevalle tasanteelle ja siitä alkoi jyrkkä pudotus kohti syvyyttä. Typpihumala alkoi tuntua 45 metrin jälkeen, mutta kaikki oli hyvin. Reko ja Sanna leijuivat sivullani Ernest vähän yläpuolella. Suunnon tietokoneen näyttäessä 50metriä lisäsin liiviin ilmaan laskeutumisen pysäyttämiseksi. 52 metrissä vielä kaksi painallusta. 55 metrissä Ernnest näyttää ylös, kuittaan ok, mutta näen, että Reko jatkaa vielä alaspäin. Arvaan heti, että jätkä haluaa saada samantien kuusikymppiä rikki. Laskeudun perässä vähän ja ravistan Rekon kantapäästä, ja samaanaikaan Ernestkin on jo tulossa hakemaan meitä ylös. Rekokin kääntyy ja täytän liivin reilusti ja alan nousta kohti pintaa. Loppusukelluksen etenemme hitaasti pitkin riutan reunaa, näkyvyys on erinomainen, seinämä on täynnä värikkäitä koralleja. Pari suurta mureenaa ja pieni hai näyttäytyvät. Neljänkymmenen viiden minuutin sukelluksen jälkeen nousemme pintaan. Suurimmaksi syvyydeksi tuli 58,5 metriä. Tulihan käytyä ja luulen, että sen syvemmällä tuskin on tarpeeellista käydäkään.

Toinen sukellus iltapäivällä oli kolmen korallin peittämän riutan ympärillä alle 15 metrin styvyydessä. Kirkasta vettä, hyvä valo, upeita pehmeitä koralleja ja paljon kaloja. Täydellinen paikka vedenalaiseen valokuvaukseen. Katselemista oli hyvinkin tunniksi minkä tankki siinä syvyydessä kestää. Ensimmäistä kertaa pääsin esimerkiksi läheltä ihmettelemään tappavan myrkyllistä kivikalaa.

150 mk koko päivän hyvin järjestytystä retkestä, hyvällä veneellä ja kahdesta hyvästä sukelluksesta tuntui päivän päätteeksi hyvin kohtuulliselta hinnalta. Ja puhumista sukelluksesta riitti Ernestin kanssa varhaiseen aamuun saakka.

Seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä eteenpäin. Satamakapteenia ei kuitenkaan ollut tavattavissa ennen iltaa, mutta illalla kun viimein tapasin hänet, papereita ei ollut mahdollistan tehdä ennenkuin aamulla. Aamulla sitten marssin takaisin toimistoon ja sitten alkoikin pyöritys luukulta toiselle. Puolentoista tunnin aikana virkailijat tuottivat kalkkeeripapereinenen melkoisin määrän paperia ja leimat paukkuivat. Näiden kaikkien kanssa sitten viimein satamakapteenin luo. Hän lajittelee lippuset ja lappuset ja laittaa kaikkiin omat puumerkkinsä ja viimein ojentaa minulle laskun, jonka summa on kaikkine maksuineen yli viisisataa markkaa.

Tärisen raivosta. Pelkkää kusetusta. Vaadin paikalle tulkin ja selitän satamakapteenille, purjehtineeni maailman ympäri, eikä missään maassa olla vaadittu tälläisiä satamamaksuja. 400 mk laskusta on jotain hallituksen veroa, jota varmasti ei yksityisveneiden tarvitse maksaa. Vetoan kirjeeseeni, jossa selitin jo saapuessamme, että olemme tulleet satamaan hätätilanteessa korjuksia varten ja etteivät tälläiset satamamaksut voi koskea hätätilanteessa olevaa alusta. Pari tuntia jatkamme neuvottelua, ensin satamakapteeni väittää, ettemme olleet hädässä, sitten, että tulimme hakemaan myös ruokaa ja polttoainetta, sitten hän sanoo, että hätäpysähdys oikeuttaa vain yhteen vuorokauteen. Lopulta hän soittaa Sueziin esimiehelleen ja kertoo sitten, ettei voi perua maksua ja alkaa uhkailemaan poliisilla ja vankilalla.

Menen tapaamaan paikallista agenttia, joka yleensä hoitaa veneiden sisäänkirjoittautumiset ja häneltä saan tietää, että maksu on laillinen, mutta yleensä yksityisveneiden ei sitä tarvitse maksaa ja varsinkin, koska olemme tulleet satamaan hätätilanteessa, maksu oli hänen mielestään kohtuuton. Lisäksi hän kertoo, että maksu on täysin satamakapteenin päätettävissä.

Ja ei kun takaisin toimistoon, mutta äijä on taipumaton. Selitän, ettei meillä ole rahaa maksaa tälläistä laskua. Lopulta ensimmäistä kertaa kahden vuoden matkan aikana, missään maassa tarjoan noin neljännestä summasta lahjuksena. Tarkoitus oli, että minä annan hänelle rahat, hän antaa veneen paperit, ja me häivymmne samantien. Mutta sekään ei käy.

Iltapäivällä menemme Rekon kanssa vielä takaisin jatkamaan neuvottelua, ja tarjoamme kaikkia Egyptin puntiamme, joka on noin puolet summasta. Illalla on selvää, että on hyödytonta jatkaa. Meillä ei ole aikaa, eikä mahdollisuuksiakaan alkaa kunnolla riitelemään. Jos he eivät halua tehdä sopimusta, parempi maksaa ja jatkaa matkaa.

Todella raivostuttavaa, pelkkää rosvousta. Koskaan aikaisemmin viranomaisten kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Joka maassa on vähän eri säännöt, eikä siinä mitään, maassa maan tavalla. Säännöt ja maksut on selitetty etukäteen jo saavuttaessa. Jos olemme saapuneet maahan ilman viisumia kolmen päivän oleskeluluvan on saanut aina sitä anomalla. Missään ei ole käynyt näin, että lähtiessä löydään kouraan hirveä lasku ja uhkaillaan vankilalla, jos et maksa.

Parhaillaan olemme lähestymässä Suezin kanavan eteläpäässä sijaitsevaa Suezin kaupunkia. Nyt täytyy ottaa hyvin tarkkaan selville satamamaksut siellä. Jos tiedossa on samanlainen lasku jätämme retken pyramideille väliin, menemme suoraan kanavasta läpi ja karistamme Egyptin pölyt lopullisesti niskastamme.
                                                                                                                          Antti

Lauantai 24.7. - Lauantai 31.7. 

Kairon pyramidit, Suezin kananvasta Kyprokselle                                       
 Nyt on selvitetty Punainen meri, nähty pyramidit ja päästy läpi Suezin kanavasta. Viimeinen etappi Kyprokselle meni parissa päivässä. Renata onkin hyvä jättää tänne talven yli odottamaan ensi kesää.

Punainenmeri meni kaiken kaikkiaan kolmessa viikossa, mitä muut purjehtijat pitävät todella lyhyenä aikana. Suezilta teimme päivän pikaretken Kairoon ja hevosilla ratsastaen ihmettelimme kuuluisia pyramideja. Sanna kokeneempana ratsastajana sai alleen kauniin mustan arabialaishevosen, kun taas minulla ja Antilla oli enemmän aasia muistuttavat yksilöt. Laukata ne kuitenkin jaksoivat niin, että pehmeä erämaanhiekka pöllysi.

Kheopsiin ei päässyt sisälle ja ihailimme sen 145 metristä korkeutta vain ulkopuolelta. Opas kertoi ihmisten harrastaneen pyramidin huipulle kiipeämistä öiseen aikaan. Nyt se on kielletty. Pienempään Kheferin pyramidiin menimme sisälle pientä kapeaa käytävää pitkin kolhien päitämme kattoon. Saman päivän aikana vielä kävimme museossa ja yöksi palasimme veneelle.

Suezin kanavan läpiajo sujui ilman pahempia ongelmia. Volvo vain sai taas uuden oikun, mutta jaksoi nilkuttaen käydä koko ajan.

Olin torkuilla ja herättyäni näin ikkunasta lampaita kanavan varrella, otin videokameran kannelle. Samassa rannalla kuului hirveä meteli ja selitys. Pilotti kertoi olevamme sotilas alueella ja kuvaamisen olevan kielletty. Kaksi sotilasta alkoivat juosta kanavan vartta pitkin. Sitten he alkoivat uida venettä kohti. Yritystä riittää. Mentaliteetti kun on se, että kaikin keinoin yritetään kiristää dollareita. Meidän ensimmäinen pilottimme oli kuitenkin todella mukava ja sanoi vain, että Allah on hänen kanssaan, ei hätää.

Olimme yön puolivälissä järvellä ja sitten jatkoimme toisen 80 kilometriä uuden pilotin kanssa. Tämä oli toista maata ja heti veneeseen tultuaan alkoi kysellä lahjuksistaan. Moottorin savutuksesta hän yritti, kiristää ja lopulta teimme sopimuksen, että hän saa viisi dollaria ja kaksi videota. Kaveri parka kyseli koko ajan seksivideoita, mutta joutui tyytymään James Bondiin. Vielä loppuun asti hän yritti vängätä jotain lisää ja uhkaili poliisi tarkastuksella.

Kanavan Port Saidin puoleinen osuus oli hankala. Antti tuskaili yövuorossa, kun valoja oli vaikka millä mitalla, eikä niistä saanut selvää olivatko ne reittimerkkejä vai liikkuvia tai paikallaan olevia aluksia. Kun niistä selvittiin, purjehdus Kyprokselle sujui hyvin.
                                                                                                                              Reko