S/y Renatan lokikirjat kesäkuu 1999

________________________________________________________________________

1.6. - 5.6.              Jäikö Antilta sydän Seychelleille?             
6.6. - 12.6.            Sokotra lähestyy, Reko myrskyvahdissa
13.6. - 18.6.          Adenin lahti; Vasten tuulta, aaltoja ja virtaa
______________________________________________________________________

Tiistai 1.6. - Lauantai 5.6. 

Jäikö Antilta sydän Seychelleille?                                          
 Seychellit ovat taas taakse jäänyttä elämää. Viime keskiviikkona lähdimme viimein paratiisisaareelta niinkuin paikalliset mainostavat, tai paratiisista hinnan kanssa, niinkuin heille vinoillaan takaisin.

Paratiisissa tapasin enkelin. Viisi päivää leijuin hänen kanssaan ja aika meni kuin siivillä. Sitten en voinut enää keksiä verukkeita Rekolle ja Sannalle. Oli kuitenkin pakko lähteä taas eteenpäin.Tiistaina emme vielä saaneet polttoainetta Renataan, joten sain vielä yhden päivän lisää enkelini kanssa.

Keskiviikkona sitten tankkasimme 400 litraa varmaan mailmankalleinta dieseliä, 5mk/l. Samalla selvisi, että veden saaminen tulisikin olemaan ongelma. Seychelleillä vedestä on pulaa, vettä on saatavana vain aikaisin aamulla ja neljästä kahdeksaan illalla. Enkä voinut sille mitään, että toivoin, ettei vettä tulisi vielä seuraavanakaan aamuna. Harmikseni huoltoaseman pitäjä suostui kuitenkin odottamaan sulkemisajan jälkeen kunnes vedensäännöstely taas loppuisi ja illansuussa Renata oli viimeinkin tankit täynnä ja lähtövalmiina.

Mitään ei ollut enää tehtävissä, hyvästit oli jo sanottu moneen kertaan, Adeniin ja Välimerelle on pitkä matka ja turha pitkittää enää väistämätöntä. Vielä vähän aikaa koetin kiikarilla tähystää lahden toiselle puolelle pursiseuran rantaan tuttua hahmoa. Sitten oli pakko irrottaa köydet irti laiturista ja lähteä liikkeelle.

Olimme jo menossa aallonmurtajien välistä ulos merelle kun vilkaisin satamakapteeenin torniin päin ja samalla muistin Renatan varustukseen kuuluvat aseet, jotka olivat edelleenkin rannikkovartioston takavarikossa. Ja eikun vene ympäri ja takaisin pyssyjä hakemaan. VHF-radio ei taas jostain syystä toiminut, joten menimme kylkikiinnitykseen satama- toimiston eteen. Ehkä sittenkin olisi vielä vähän toivoa... Ylös valvonta- torniin kiivetessäni toivoin, että rannikkovartioston asevaraston hoitaja olisi jo lähtenyt kotiinsa ja vienyt asekaapin avaimet matkassaan. Tai että aseet voidaan luovuttaa vain toimistoaikaan tai mitä tahansa syytä, jolla lähtömme vielä viivästyisi.

Valvontatornista sain radiolla yhteyden rannikkovartiostoon ja sieltä reipas ääni ilmoitti, että aseet tuodan veneelle viidentoista minuutin kuluttua. Ja se oli sitten siinä. Vene saapui ajallaan, kuittasin pyssyt vastaanotetuiksi, ja ajoimme pimeässä ulos Victorian satamasta. Ja sinne jäi enkelini.

Parhaillaan purjehdimme kolmatta päivää aikalailla pohjoiseen kohti Punaistamerta ja Jemenissä sijaitsevaa Adenia. Hankala paikka matkalla Adeniin tulee olemaan Sokotran saaren ohitus, jonne on matkaa vielä noin 800 merimailia. Sokotra on perinteisesti merirosvojen ja tuulen pesä. Lounaismonsuunin puhaltaessa huipussaan heinäkuussa Afrikan sarven kärjessä sijaitsevan Sokotran aluetta verrataan Kap Horniin. Alueella on myrsky kesä-heinäkuussa noin joka viides päivä, ja voimakkaat virtaukset yhdessa tuulen kanssa voivat nostattaa aallot poikkeuksellisen suuriksi.

Jos viikon päästä siellä ollessamme on tuulta, rosvot todennäköisesti pysyvät kolossaan. Jos meri on suhteellisen tyyni, voimme yrittää pujotella saaren vierestä tai valita saaren itäpuolelta kauempaa kiertävän reitin, jolloin kuitenkin taas joudumme olemaan pitempään alttiina mahdollisille myrskyille.

Taas kerran hankala päätös. Sokotrasta sanotaan aina, että se pitä kiertää kaukaa, mutta toisaalta Reko tapasi Seychelleillä miehen, joka oli viettänyt siellä useita viikkoja ilman minkäänlaisia ongelmia.

Näin kaukaa päätöstä on turha tehdä, täytyy mennä lähemmäs katsomaaan, seurata sään kehitystä ja valita reitti sitten sen mukaan.
                                                                                                                            Antti

Sunnuntai 6.6. - Lauantai 12.6. 

Sokotra lähestyy, Reko myrskyvahdissa                                           
 Antti herätti minut kello kolme perjantai yönä vahtivuoroon. En ollut paljoa nukkunut vene pomppi kuin lehmä kevätlaitumella. Ryskeestä, tuulen vinkumisesta ja Antin ilmeestä jo huomasi, ettei keli ollut paras mahdollinen. Lähes kaksi vuorokautta on tuullut koko ajan yli 70 kilometriä tunnissa, mutta nyt tuuli oli yltunyt noin sataan kilometriin tunnissa. Ei siis paljoa naurattanut. Varsinkin kun meidän pitäisi vielä pian mennä Sokotran saaren ja Afrikan välistä. Sokotran edustalla on paha maine tähän vuodenaikaan. Voimakkaat tuulet puhaltavat Afrinkan rannikkoa ylöspäin ja myrskyjen todennäkoisuus on sama kuin Afrikan eteläkärjessä. Paikalliset eivät kuullemma edes kalasta näillä vesillä tähän aikaan.

Alunperin suunnittelimme menevämme aivan Sokotran saaren länsipuolelta. Nyt kuitenkin näytti siltä että voimakas länsituuli voisi painaa meidät saarta päin ja silloin ei meille jäisi pakotilaa.

Päätimme yrittää kahden muun saaren välistä. Vaikkakin ne ovat lähempänä Somaliaa, mutta saarten itäpuolella on sitten avomerta. Sinne päästäkseme on Renatan pidetävä kurssinsa voimakkaassa sivutuulessa, nyt purjeita on ulkona 10 neliömetriä ja mietin onko sekin liikaa.

Meri mataloitui neljästä kilometristä viiteenkymmeneen metriin ja odotin aaltojen kasvanan. Suurta muutosta ei ainakaan tullut, aallot ovat jo nyt niin suuria että aivan läheltä mennyt tankkeri hävisi aina välillä aaltojen sekaan.

Monet ovat peloitelleet meitä Somalian merirosvoista. Hehän olivat vähän aikaa sitten kaapanneet suomalaisen veneen. Luulen kuitenkin ettei rosvoista nyt ole huolta, en usko kenenkään vapaaehtoisesti tässä kelissä merelle lähtevän.

Vene näyttää sisältä huvittavalta. Tölkit ovat karanneet kaapista, kirjat hyllystä, ja kierisivät mieluiten veden kanssa lattialla. Sohvat ja makuupaikat ovat märkiä, suuret aallot kun lyövät veneen yli, ja vettä tulee luukuista sisälle, vaikka ne miten sulkisi. Sen verran kosteata sisällä on, että yksi paukkuliivi räjahti ja hilluu nyt edestakaisin pulleana.

Konttasin ulos tarkistamaan ettei mitään köysiä roiku veneen perässä ja pumppasin pilssin tyhjäksi. Välillä kirjoittelen tätä raporttia kirjan takakanteen, kun en uskalla ottaa tietokonetta kastumaan. Puoli kuuden aikaan alkaa valoistaa. Taivas näyttää olevan kirkas, mutta tuuli ei osoita lauhtumisen merkkejä. Tarkistin sijainnin ja nyt näyttää siltä, että pääsemme pikkusaarten välistä. Aamupalaksi kaappasin kaksi lattialla kierivää säilyketölkkiä, tonnikalan ja tomaattisoseen, ja söin ne kylmänä.

Herättelin Sannaa aamuvahtiin ja kömmin itse kosteaan ja keikkuvaan keulaan. Sanna parka heräsi karuun todellisuuten ja ensimmäiseksi voi pahoin. Sitkeästi hän kuitenkin kapusi vahtipaikalleen sisäruorin viereen ja helpotti oloaan katsomalla horisonttiin.

Sannan omatekemään, varmuusvälineestä ja muovipussista, kyhättyyn vieheeseen nappasi kala. Sanna kalan suurta päätä katsellessa, herätti Antin nostamaan sen kannelle. Nyt meitä odottaa mukavankokoinen tonnikala, kunhan sen jaksamme valmistaa ruuaksi.

Aurinko paistaa kirkaasti ja kaikki näyttää taas valoisammalta. Yritä saada unenpäästä kiinni.
                                                                                                                          
                                                                                                                          Reko

Sunnuntai 13.6. - Perjantai 18.6. 

Adenin lahti; Vasten tuulta, aaltoja ja virtaa                                      
 Myrskyt Sokotran luona on nyt onnellisesti ohitettu. 30 m/s puhaltanut tuuli nosti aallokon valtavaksi. Kyveympi vene olisi surffauillut ja syöksynyt ympäriinsä aaltojen mukana, mutta Renata säilytti oman vakaan tahtinsa. Renatan purjehdusominaisuudet ovat aikalailla sellaiset, että jos tuulta on 6 m/s, menemme viisi solmua, ja jos tuulta 20 m/s menemme edelleenkin samat viisi solmua. Sokotran aaloissa loki saatoi joskus näyttää seitsemänkin solmua, mutta vauhdin kasvaminen liian suureksi ei ole ongelma. Meno oli täysin turvallisen tuntuista, vaikka jouduimme vähän kurssia kiristämäänkin osuaksemme saarten välissä olevaan aukoon. Hetkeäkään noissa aalloissa ei vielä tarvinnut pelätä, että vene karkaa käsistä tai jotain ihan hullua tapahtuu. Kokoajan mielessä kuitenkin kutkutti, että mitäs sitten jos keli vielä tästä pahenee.

Sokotran jälkeen Adeninlahdelle päästyämme vieheeseen iski kala. Reko kiskoi siimasta ja minä iskin nostokoukun kiinni kalan kylkeen. Otus oli kuitenkin suurempi kuin mitä vedessä näytti, painoikin pirulainen. En saanut nostettua yli kaksimetrisen kalaa veneen laitojen sisäpuolelle. Piti turvautua painiotteisiin. Junttanosto jäi kuitenkin vähän lyhyeksi ja päädyinkin kannelle selätetyksi kala sylissäni. Tässä painimaaottelussa sääntökirjaa ei tunnettu, niinpä vaan syöksyimme Rekon kanssa molemmat kalan päälle hajareisin istumaan. Ja vinssin kampi heilumaan. Selkävoiton painiottelussa saatuamme oli aika katsella vastustajaamme. Yli kaksimetrinen purjekala, n. 35kg. Renatan uusi kalastusennätys.

Sokotran jälkeen Adenin lahden piti olla läpihuutojuttu, mutta tuulet kääntyivät suoraan vastaisiksi. Olimme kuulleet Somalian rannikolla kaapatusta suomalaisveneestä ja päätimme siksi pysytellä pohjoisessa lähellä Jemenin rannikkoa. Siellä vaivana oli vastatuulen lisäksi vastavirta. Myrskytuulet eivät Renatalle ole mikään ongelma, mutta vastatuuli, virta ja aallokko tappavat vauhdin totaalisesti. Viime viikolla tiistai ja keskiviikko olivat pahimmaat. 17 m/s vastatuuli, suuria aaltoja kaksi solmua vastavirtaa. Päivän kaksitoista tuntia ponnisteltuamme olimme lähestyneet Adenia viisi mailia.

Onneksi kuitenkin tuulet hiljentyivät aina yöksi, ja silloin olemme koneella ajaen päässeet eteenpäin. Sitä elää mukana veneen tuskassa päästä eteenpäin. Koettaa virittää purjeita ja helpottaa mnenoa. Ja koko ajan stressaa päästäänkö eteenpäin ollenkaan. Myötätuuleen mennessä aina voit laiskotella jos laiskottaa, vene menee kuitenkin eteenpäin ja perillepääsy on varmaa, ennemmin tai myöhemmin.

Koko matkan ajan riesana oli lisäksi ollut uskomaton kuumuus. Hiki virtaa. Lämpötila veneen sisällä täytyy lähestyä viittäkymmentä astetta. Mahdotonta nukkua, aina torkahdettuasi heräät yltäpäältä hiessä. Ulkona tuulee, mutta suolavesi pärskyy päälle ja polttavan kuuma aurinko kuivaa suolan iholle.

Reilun kahden viikon purjehduksen jälkeen torstain ja perjantain väluisenä yänä näimme sitten viimein Adenin valot kauas merelle. Yön lilluimmme sataman ulkopuolella, ja aurinon noustua ajoimme Rekon kanssa sisään satamaan.

Adenista kaupunkina en vielä osaa teille oikeastaan mitään kertoa. Parhaillaan tätä kirjoittaessani täällä on varhainen perjantaiaamu. Perjantai on täällä pyhäpäivä ja ehkä tunnelma onkin kuin aikaisin sunnuntaiaamuna, kun kaupunki ei oikeastaan herääkään. Saavuimme ankkuriin kaksi tuntia sitten, maissa emme ole vielä käyneet. Muita purjeveneitä satamassa ei ole, romuluisia rahtilaivoja on ympärillämme ankkurissa. Kaupunki sijaitsee jylhien vuorien ympäröimänä lahden pohjassa. Muutama kalastaja kantaa moottoriveneeseen tarvikkeita ja valmistelevat lähtöä. Muita ihmisiä ei näy. Autoja menee rantakadulla harvakseltaan. Hyvin karulta ja kuivalta täällä näyttää, rannassa kasvaa muutama puu. Vuoristoista autiomaata. Harmaita kivitaloja. Kaikenkaikkiaan vähän rähjäisen näköistä.
                                                    
                                                                                                                          Antti