S/y Renatan lokikirjat heinäkuu 1998

Keskiviikko 1.7. - Sunnuntai 5.7.  1998

Sijainti                                                

 8°21' et.lev. 130°13' länt.pit.- 9°40' et.lev. 138°41' länt.pit., Tyynimeri

Havaintoja                                                

Matkaa jäljellä 399 Nm ja ollaan 8°51' et.lev. 132°27'länt.pit. Tuuli on ollut 11-12 solmua ja aallot sen mukaisia. Paha olo ei ole ollut, mutta nukkuminen on hankalaa. Aaltojen mukana joko keikkuu kyljeltä toiselle tai liukuu edestakaisin petiä. On kiilattava tyynyjä kylkiin tai nojattava laitaa vasten. Asentoa pitää vaihtaa usein ja uni on katkonaista.

Tänään tuuli on vaimennut kahdeksaan ja vaahtopäitä on harvemmassa. Mainingit ovat pitempiä ja matalempia. Menemme aivan myötätuulta ja aalot tulevat aivan perästä pökäten vauhtia Renataan. Yhtenä päivänä näimme delfiinejä. Aallokko oli kova ja vesi mustaa, mutta se ei tuntunut delfiinejä haittaavan. Ne leikkivät hetken keulan kanssa ja ihailtiin niitä kokkapuulla istuen. Aivan keulassa istuminen oli sinänsä aika hurjaa, siinä kun on melkein veden päällä. Kun perä nousi aallon mukana, laski keula vastaavasti ja vesi oli ihan kosketusetäisyydellä. Kun keula taas nousi olimme korkella ja valmiina uuteen syöksyyn.

Päivistä alkaa mennä sekaisin, maanantai tai torstai, melkein sama. Päivämäärän tiedän jos olen laskenut sekstanttilaskuja. Auringosta saan altituudin mitattua jo asteen tarkkuudella, mutta kuu on hankalampi. Se kiertää maata aurinkoa lähempänä ja korjauksia mitattuun altituudiin on monta.

Löysimme ensimmäistä kertaa Suomen kanavan radiosta. Auringon laskiessa kuuntelimme uutisia Suomesta ensin englanniksi, sitten suomeksi. Teillä tietymättömillä ja silti radio kuului hyvin.

Antti on edelleen tehnyt iltavuoroja ja me Rekon kanssa vuorotelleet yö-ja aamuvuoroa. Yöllä istun usein pilothousessa ja luen kirjaa. Pari kertaa puolessa tunnissa käyn tarkistamassa horisontin. Jos alkaa väsyttää menen ulos ottamaan raitista ilmaa. Auringon noustessa herätän Rekon, joka vastaavasti tulee huilaamaan kun Antti herää. Jos vieheet eivät ole olleet koko yötä vetämässä, Antti herää laittamaan ne veteen ja menee takaisin nukkumaan.

Saaret alkavat olla lähellä, sillä lintuparvet suurenevat ja niitä näkyy yhä useammin. Lajit ovat myös erilaisia. Ei niitä oikeastaan eroita muuta kuin lentotyylistä. Galapagoksen pääskyset räpistelivät aaltojen välissä, mutta koskaan en nähnyt niiden koskettavan veden pintaa. Tämä uusi pikkulintu pörrää ampiaisen tavoin aallon päällä ja käy nappaamassa vedestä jotain. Sillä on tumma selkä ja valkoinen vatsa.

 5.7.
Maata näkyvissä! Reko tuli herättämään kymmenen aikaan aamulla. Iso saari ääriviivat erottuivat juuri ja juuri hieman tummempina taivasta vasten. Matkaa on vielä, toivottavasti ehdimme perille ennen pimeää.

Tyynenmeren ylityksestä Antti kirjasi lokikirjaan:

Matka linnuntietä Galapagossaarten Santa Cruzista Marquesasin Hiva Oalle on 2930 nm. Me vähän kiemurtelimme ja todelliseksi matkaksi 3094 nm.
Olimme merellä 22 vuorokautta, eli päivän vähemmän kuin Atlanttia ylittäessä.
Keskivauhti oli 5,86 nm ja vuorokaudessa etenimme 140 nm.
Moottorilla ajoimme 78 h.
Vesi riitti hyvin. 160 litran vesitankki riitti ruoka ja juomavetenä noin kaksi viikkoa, loppuajan käytimme kanisterivettä, jota jäi vielä jäljellekin.
Autopilotti ohjasi 522 h (Sanna 6h).

Keskiviikko 6.7. - Sunnuntai 12.7.  1998

 Sijainti                                                

 Hiva Oa ja Tahuata, Marquesasin saaret, Ranskan Polynesia

 Havaintoja                                                

Illalla nostime ankkurin ja suuntasimme Tuomotu-saaria päin.
                                                                                                               SannaMaanantai 13.7. - Sunnuntai 19.7.  1998

 Sijainti                                                

Tahuata, Marquesasin saaret - Takaroa, Tuamotu-saaret, Ranskan Polynesia

 Havaintoja                                                

Purjehdus Takaroalle oli hyvä. Aurinko paistoi kuumasti, mutta onneksi tuuli vilvoitti. Meri oli sininen ja aallot kohtalaisia. Meno oli aika tasaista, tuuli takavasemmalta 6-8 solmua.

Antti soitteli kitaraa, Reko luki venelehtiä ja minä täyttelin vanhoja ristikoita.

Unettomina yön tunteina suunnittelin sellaista venesänkyä, joka ei keikkuisi muun veneen tahdissa. Onhan hellakin tehty niin, ettei läiky kattilasta. Ehkä jonkinlainen riippumattopunkkaa, jossa ei jatkuvasti valuisi edestakaisin, mutta joka ei hakkaisi veneen seiniin...

Kun aamulla lähestyimme Tuamotu saaria neljän päivän purjehduksen jälkeen, katselin suurimittakaavaisesta kartasta näitä maapähkinän muotoisia saaria, joilla ei näyttänyt olevan korkeuskäyriä ollenkaan. Rinkulan sisällä luki vain että numerois coral patches, mutta en ajatellut sitä sen enempää, kun horisontissa häämötti matalaa maata, jolla kasvoi palmuja.

Kun todellisuus sitten paljastui, oli se tarua ihmeellisempää. Kartalta katsomani saaret olivatkin onttoja, ja reunukset koralliriuttaa. Näkemäni palmut kasvoivat kapeilla kaistaleilla koralliriutan kupeessa. Tällainen on siis atolli!

Atollit ovat sormuksen muotoisia korallisaaria tai useita pieniä hiekka saaria osana koralliriuttaa, joka ympäröi keskellä olevaa laguunia. Maailmassa on noin 400 atollia, joista suurin osa on Tyynellävaltamerellä. Suurin on Kwajalein Marshall-saarilla. Se on 120 km pitkä.

Tuamotu-saaristoon kuuluu noin 80 atollia, jotka muodostavat kaksi yhdensuuntaista ketjua yli 1400 km matkalle. Pää saaria ovat Rangiroa, jonne menemme seuraavaksi, Fakarava Hao ja Makemo.

Charles Darwinin kehittämän teorian mukaan atollit muodostuvat kun saaret vajoavat. Korallit kasvoivat vulgaanisten saarten matalaliin rannikkovesiin muodostaen korallirenkaan niiden ympäri. Tällaisia nuoria saaria ovat Hawaji ja Tahiti. Kun saari vajoaa, korallit jatkavat kasvua ylöspäin, muodostaen aina uuden kerroksen kuolleen päälle, kuitenkaan koskaan kohoamatta merenpinnan yläpuolelle, koska koralliskasvit tarvitsevat veden ympärilleen. Jotkut saaret ovat vajonneet sen verran, että varsinaisen saaren ja koralliriutan väliin on muodostunut eräänlainen vallihauta, laguuni. Bora Boralla keskussaari on vajonnut jo niin paljon, että sekä koralliriutta, että vallihautalaguuni ovat leveitä ja saari keskellä pieni. Takaroasta ei enää ole jäljellä kuin koralliriutta ja sen laitamilla olevat saaret, sillä miljoonien vuosien kuluessa on raskas saari vajonnut kokonaan merenpinnan alapuolelle.

Koralliriutan sisäpuolella oleva laguuni on yleensä noin 20 m syvä, koska meri huuhtoo hiekkaa sen pohjalle. Meren koralliriutan sisälle heittämästä hiekasta ovat myös muodostuneen saaret, jotka reunustavat riuttaa.

Tämän atollin nimi on Takaroa, eikä sen saarilla ole pituutta kilometriä enempää, leveyttä vielä vähemmän. Pitkulaisia saaria yhdistää matala kannas ja siltakin on rakenteilla. Saaren, jonka rannassa olemme laiturissa, läpi kulkee tie, joka haarautuu kerran. Sen varrella on enimmäkseen pieniä omakotitaloja vihreine pihoineen. Kirkon ja kaksi kauppaa löysin myös, toisen seuraavalta saarelta. Ruoka ja muut tarvikkeet lennätetään Tahitilta. Leipää ei aamupäivällä kaupassa ollut, mutta lentokoneen tultua iltapäivällä oli taas patonkia tarjolla.

Ihmiset saavat täällä elantonsa pääasiassa kalastuksesta. Saapumispäivänämme kuului laiturilta kova pulina, kun miehet lähtivät kalaan. Ennen auringonlaskua he palasivat, ja saimme kuulla, että kyseessä oli kalastuskilpailu, johon oli osallistunut yhdeksän venettä. Kalastus tapahtui pitkällä siimalla, ja saaliina oli suurimmaksi osaksi ahvenen sukuisia groopereita.

Atollin lähellä viljellään simpukoita. Simpukan sisään laitetaan hiekanjyvänen ja suojellakseen tärkeitä elimiään eläin erittää helmiäistä kiven ympärille.

Paikalliset ovat olleet ystävällisiä, Kadulla kävellessä kaikki tervehtivät joko ranskaksi bonjour tai tahitiksi Ia orana. Erään talon eteen olivat ihmiset kerääntyneet katselemaan pieniä ja vähän isompia tyttäjä kun he harjoittelivat paikallisia tansseja. Mies rummutti tahtia onttoon puuhun ja nainen opasti tyttöjä. Taitavia nämä jo olivatkin värisyttämään lantiota Hawajin naisten tapaan.

Saarilla käy usein veneilijöitä, joten lapsenkaan eivät meitä ujostelleet vaan tulivat ihmettelemään sukellusvehkeitämme ja parveilivat iloisesti veneessä ja lähtivät vasta kun mekin lähdimme.

Atolleissa on yleensä yksi tai useampi portti, josta pääsee riutan sisälle laguniin. Olemme laiturissa tällaisen portin edessä ja virta on voimakas, varsinkin laskuveden aikaan. Kun vesi virtaa pois laguunista kalat jäävät sen suulle kyttäämään syötävää. Kun virta on toisinpäin, kalat ovat sisäpuolella. Kävimme sukeltamassa amerikkalaisen Miken kanssa. Mike meni edeltä jollalla riutan ulkopuolelle, me hyppäsimme veneen luota veteen tavatakseme hänet jollan luona. Virta vei pelottavaa vauhtia merelle vasinkin minua vaikka yritin epätoivoisesti räpistellä vastaan. Portin jälkeen virta rauhoittui ja pystyimme rauhassa ihailemaan upeita koralleita ja sen eläimiä. Kortallit ovat niin sanottua kovaa korallia. Seinämä ulottuu meren pohjaan asti, mutta 15 metriä syvemmälle ei tehnyt mieli. Kovin kauas seinämästä emme myöskaan sukeltaneet, sillä siellä uiskentelivat hait.

Perjantai-iltana oli kylässä häät. Mekin saimme kutsun kun kävelimme paikan ohi. Ihmiset istuivat pöydissä pihalla, joka oli koristeltu palmunlehvin ja kukkasin. Hääpari oli istutettu lavalle vieraiden nähtäviksi. Miehellä oli mustat housut ja valkoinen paita ja naisella valkoinen hääpuku. Asut taitavat olla perua lähetyssaarnaajilta, leit ja kukkapäähineet ovat alkuperäisiä tahitilaisia. Melkein kaikki kyläläiset ovat mormooneja, jotka eivät juo eivatkä polta, häätkin olivat siis rauhalliset. Tahitilaiset kuulemma rakastavat tanssimista ja kovasti vieraat tanssivatkin. Tunnema ja foxtrotin tahtiin soitettu urkumusiikki olivat kuin suomalaissa ravintolassa. Ihmiset olivat pukeutuneet värikkäästi ja useimmilla oli kukkasia koristeena, niin miehillä kuin naisillakin.

Sunnuntai 19.7. - Tiistai 21.7.  1998 

Sijainti                                                

Rangiroa, Tuamotu-saaret, Ranskan Polynesia

 Havaintoja                                                

Ennen auringonlaskua valmistauduimme lähtöön. Pakkasimme surffilaudan ja jollan, ja suuntasimme suuaukkoa kohti. Virta vei meitä kovaa eteenpäin, mutta kapeimmalla kohdalla aallot kasvoivat niin isoiksi, ettei niitä vastaan voinut taistella. Reko istui kannella jollan päällä, ja näki kuinka keula sukelsi veteen ja vesi pärskyi. Käännyimme takaisin, mutta nyt virta oli vastainen. Veneen loki näytti viittä solmua, mutta GPS näytti, että etenimme vain solmun vauhtia. Vastassamme oli siis neljän solmun virta! Se rauhoittui hetken päästä ja ankkuroimme pimeässä suurinpiirtein samaan paikkaan! Ihmettelen nyt vaan, että jos nyt oli virta myötäinen, mutta aallot vastaisia, ja vaikka ne kääntyisivät toisinkin päin, niin milloin täältä sitten pääsee ulos?!
                                                                                             SannaKeskiviikko 22.7. - Perjantai 31.7.  1998 

 Sijainti                                                

 Rangiroa ja Moorea, Ranskan Polynesia

 Havaintoja                                                

Olimme Rangiroa atollin saartamana viikon. Pyörimme vankilassamme ison 80 km kertaa 30 km suuruisen ympyrän sisällä. Kävimme laguunin toisella puolella katsomassa laavamuodostelmia, särmikkäät kolmimetriset pystit reunustivat rantaa kuin veteen heitetyt uudenvuoden tinat.

Hiekka oli yllättävästi vaaleanpunaisen sävyistä. Pehmeälle hiekalle oli ajautunut simpukan kuoria ja kuollutta korallia. Jos löysi ehjän simpukan, sen oli yleensä ottanut kodikseen pieni rapu.

Viime sunnuntaina iltapäivällä neljän aikaan pääsimme neljännellä yrityksellä kapeasta suuaukosta läpi. Odotimme jättiaaltoja toisella puolella, mutta tällä kertaa ajoituksemme oli oikea. Heti slakin jälkeen oli vain kahden solmun vastavirta, joka tasoitti aallot, mutta eteneminen oli hidasta. Kapeimman kohdan jälkeen helpotti, aloitimme matkamme Tahitille.

Ilmeisesti tyynellämerellä haaveet leppoisasta pasaattipurjehduksesta voi unohtaa. Australian talvi lähettää kylmiä rintamia itää kohti ja muutenkin säät ovat El Ninjon vuoksi nyt poikkeukselliset.

Veneilijät odottavat satamissaan tulkiten sääkarttojaan ja kuunnellen radiosta myrskyvaroituksia, toivoen voivansa edetä saarelta toiselle rintamien välissä.

Mekin onnistuimme viettämään kaksi vuorokautta merellä tuulten tuivertaessa koko ajan 15-20 metrin sekuntivauhtia. Teettämämme kolmosreivi oli todella tarpeen.

Tähän mennessä meillä on ollut vain yksi video Pulp Fiction, onnistuimme lainaamaan eräältä veneeltä eurooppalaisen järjestelmän videoita ja niitä katsellessa ulkona myrskyävä meri tuntui epätodelliselta.

Emme kuitenkaan päässeet suoraan Tahitille. Tuuli oli liian vastainen. Odottelimme naapurisaaressa Mooreassa pari päivää. Cookin lahtea ympäröi korkeat kukkulat ja rantatien varrella on pieniä kauppoja.

Tahitin pääkaupungin satamaa Papeetea ei kukaan veneilijä jätä väliin. Tapasimmekin lukuisia tuttuja venekuntia. Oikeastaan kaikki tyynellämerellä tapaamamme veneet ovat täällä. Kuulumisia vaihdetaan, kuka on käynyt milläkin saarella ja mitä on kokenut. Täällä on myös kaksi suomalaisvenettä, Daria ja Lavinda. Belgialaisvenekunta Ataram, joka lähetti terveisiä Suomeen Panamalta, oli ajanut koralliin Moorean edustalla ja heidän potkuriakselinsa katkesi.

Muuten kaikki veneilijät ovat olleet puheliaita, mutta sataman toisen puolen valloittaneen Saudi-Arabialaisen sheikin juttusille emme ole vielä päässet. Hän on retkellä kahden 50 metrisen aluksen kanssa, josta jälkimmäisessä hän raahaa leikkikalujaan, lentokonetta, kalastusalusta, nopeaa muskelivenettä ja kuutta erilaista vesiskootteria. Veneessä jossa hän matkustaa, on mm. 7000 litran akvaario. Australialainen Trevor yritti lainata heiltä carrya kanan mausteeksi, muttei onnistunut.

Yllätykseksemme Galapagossaarten Gustavo, joka myi meille ylihintaisen sukelluspaketin, on eksynyt tänne ja yrittää pummata yösijaa. Gustavon mahdollisuudet eivät ole kovin hyvät, koska useimmat veneet tuntevat hänet galapagossaarten kalliin ja pahanmakuisen veden myyjänä. Veneilijät kokevat, että heidän hädänalaista tilaansa on käytetty törkeästi hyväksi.

Nyt joudumme maksamaan takuusumman, joka vastaa lentolippua Suomeen, että varmasti poistumme näiltä paratiisisaarilta. Summan saa takaisin lähtiessä.

Tuntuu ylellisyydeltä päästä suoraan laituriin bulevardin viereen. Vettä ja sähköä on tarjolla. Vihdoinkin voi ottaa makeavesisuihkun.

Huomenna tulee tasan vuosi siitä kun lähdimme Suomesta. Aika on kulunut kuin siivillä. Vuoden päästä olemmekin taas kotona. Kiitämme myös vanhempiamme, jotka ovat asiotamme Suomessa hoidelleet ja tukijoitamme.        
                                                                                             Reko