S/y Renatan lokikirjat elokuu 1998

________________________________________________________________________

31.8. - 11.8.                      Tahiti
11.8. - 12.8.                      Matkalla Raiatealle
13.8. - 14.8.                      Raiatea
15.8. - 18.8.                      Bora Bora
19.8. - 24.8.                      Matkalla Suvarovalle
24.8. - 29.8.                      Suvarov
________________________________________________________________________

Perjantai 31.7. - Lauantai 11.8.  1998  

Sijainti                                                

Tahiti, Ranskan Polynesia

 Havaintoja                                                

Tahiti on Ranskan Polynesian ekonominen ja poliittinen keskus. Saarella asuvat noin 100 000 edustavat kahta kolmasosaa koko Ranskan Polynesian asukasmäärästä. Tänne tulevat koululaiset yläasteelle, lukioon ja yliopistoon. Kaikkilla korkeilla saarilla, jollainen on Tahitikin, ainoastaan rannikko ja alimmat rinteet ovat asutettu. Saaren keskusta on melko villiä. Pikku-Tahitin (Tahiti iti) kaakoisrannikon maasto on niin jyrkkää, ettei sinne autolla pääse.

Tahitin historia on värikäs. Saarella palvottiin jumalia Mahaiatean marae-temppelissä. Sen rauniot voi (turistiopuksen mukaan) nähdä vieläkin. Kapteeni Cook vieraili saarella useaan otteeseen keräten tietoa saaren kasveista ja eläimistä, sekä tarkkaillen Venus-planeettaa vuonna 1769. Hänen aluksensa Endeavour, jonka kopion näimme Plymouthissa, Englannissa, oli ankkurissa Varaion edustalla. Opaskartta esittelee myös paikkoja joilla käytiin tärkeitä taisteluita ranskalaisten ja polynesialaisten välillä. Polynesialaisen hallitsija-suku, Pomare, joutui luovuttamaan vallan ranskalaisille 1880, ja viimeinen suvun jäsen kuoli Papeetella 1934.

Olimme Tahitilla 10 päivää. Saimme tehdyksi monenlaisia asiota. Autopilottiin tuli uusi osa, johon saimme teetetyksi paikallisella konepajalla metallisen kiinnitysosan ohjausakseliin. Meille jäi kuitenkin vähän yksipuolinen käsitys Tahitista. Saaren sisäosissa emme käyneet ollenkaan vaikka sinne kuulemma pääsee kun kapuaa. Näimme vain Papeeten, jonka kaupunkikuva on kuin missä tähansa länsimaisessa kaupungissa. Kaupat ovat kuin Suomessa, samoin niiden valikoimat ja hinnat. Helmiä, aitoja ja kopioita, oli näyteikkunat täynnä. Helmimuseossa niitä sai ihailla ilmaiseksi. Siellä sai pyytäessä katsoa videota, jossa kerrotaan simpukoiden kasvatuksesta.

Ranskalaisia on täällä paljon. Juttelin yhden kirjakaupan myyjän kanssa, joka oli ollut Tahitilla nyt kolme vuotta. Kertoi, että paikka on kaunis, mutta asuminen kallista. Parturissa hiuksia muotoileva nuorimies Phil kaipasi vipinää. Tahitilaiset ovat hänen mielestään liian rentoja.

Päivällä on lämmintä, mutta kun aurinko laskee kuuden jälkeen, ilma viilenee. Kun istuin Renatan kannella ja katselin kaupungin valoja vasten taivasta, tuli mieleen tummat ja viileät elokuun yöt Suomessa.

 Lähdimme illansuusa Tahitin pääkaupunkin Papeeten suojaisasta satamasta kuultuamme, että kahden päivän kuluttua olisi tulossa kovia tuulia. Siinä ajassa ehtisimme Bora Boralle. En sitten tiedä, mitä ne kovat tuulet ovat, sillä nytkin ne puhalsivat 30 solmun nopeudella yltäen puuskissa jopa 40. Tuuli tuli takaa, eli todellinen tuulennopeus oli vieläkin enemmän. Kovassa aallokossa keikkuen lähestyimme Bora Boraa, muttemme olisi ehtineet sinne ennen pimeää. Koukkasimme siksi Raiatean saarelle huilaamaan.
                                                                                                      Sanna

Torstai 13.8. - Perjantai 14.8. 1998 

 Sijainti                                                

Raiatea, Ranskan Polynesia

 Havaintoja                                                

Raiateaa ympäröi koralliriutta niinkuin monia muitakin Tyynenmeren saaria. Koralleissa on muutamia aukkoja joista pääsee laguuniin. Oli yllättävää miten meri, joka myrskysi aaltojen ollessa viisimetrisiä, (keskimääräinen allonkorkeus TV:n uutislähetyksen mukaan), oli koralliriutan sisällä aivan kuin järvellä ajelisi. Raiateasta löytyi mukava satama kaikilla mukavuuksilla. Ajattelimme jatkaa matkaa seuraavana aamuna, mutta eihän sitä uskaltanut mihinkään lähteä. Muut veneet olivat pitäneet myrskyä 3 päivää ja ihmettelivat mitä me merellä tuollaisella kelillä teimme. Aamulla herätessämme tuuli ulvoi parhaillaan 45 solmua ja keli oli kuin Suomessa syksyllä. Paksuilla purjehdustakeilla varustautuneina lähdimme kylälle. Surffareilla oli hauskaa. Tuollaiset pienet kölittömät laudat kulkivat kuulemma 50-60 kilometrin tuntivauhdilla. Joku hyppäsi ilmaan korkealle aaloon harjalta. Juttelimme kavereiden kanssa ja he kertoivat homman olevat helppoa, kuin ajaisi moottoripyörää.

Pienessä kylässä oli villinlännen tuntua. Talot muistuttivat villinlännen rakennuksia, mutta ehkä vaikutelma tuli kuitenkin tuulesta, joka nostatti pölyn tiestä ja väänsi puskat ja puut lintalleen. Ostimmeviimeisillä frangeilla ruokaa, jos keli on oikein paha emme menisi ollenkaan Bora-Boralle. Viereinen vene lainasi meille eurooppalaiseen järjestelmään sopivia videoita ja niinpä vietimme taas vaihteeksi video-illan.

Tänne Raiatean saarelle tehtiin entisaikaan pyhiinvaellusmatkoja Hawajilta ja Uudesta Seelannista asti. Täällä oli Oro-jumalaa palvelevan kultin keskuspaikka. Jumalalle pyhitetyn temppelin, marae tapu tapu atean, raunioiden arvellaan rakennetun joskus 1600-luvulla. Temppelissä palvottiin jumalaa, mutta sinne kokoonnuttiin myös kruunaamaan kuningas, juhlimaan voitoisaa sotaretkeä, viettämään häitä tai pyytämään jumalalta suosiota matkalle lähdettäessa. Temppelin keskellä olevalle alttarille tuotiin hedelmiä, juuria, sikoja ja koiria, jotka toimituksen päätteeksi syötiin. Naisilla ei ollut palvontamenoihin asiaa, ei edes uhrialttarille, jolla joskus voitokkaan sotaretken kunniaksi tai kriisitilanteessa tarjottiin Orolle vangittu vihollinen tai yön pimeydessä kolkattu varas.
                                                                                                            Sanna ja Reko

Lauantai 15.8. - Tiistai 18.8. 1998  

 Sijainti                                                

Bora Bora, Ranskan Polynesia

 Havaintoja                                                

Seuraavana päivänä sää oli hieman rauhoittunut ja matkaa Bora Boralle vain 20 mailia. Rohkaistumme ja lähdimme suunnistamaan pohjoisessa häämöttävää saarta. Boran Boran keskussaari on kierrettävä kaukaa, sillä sitä ympäröivät vedenalaiset korallit tulevat 1,5 mailia rannasta merelle. Niistä varoittamassa piti kartan mukaan olla 13 metriä korkea loisto. Mutta se oli poikki, siitä näkyi vain jalka. Muuten löysimme hyvin sisäänkäynnin. Niitä oli vain yksi. Bora Boran keskussaari on vain osittain vajonnut. Aivan kuten entisaikojen linnoja ympyröi vallihauta, Bora Bopran keskussaarta kiertää laguuni. Keskussaari on kuin linna, jota ympäröi laguuni. Vielä pari miljoonaa vuotta, niin Bora Boran 400 metrisestä tulivuoresta ei näy enää kuin huippu.

Bora Boralla ajoimme ankkuriin paikallisen jahtiklubin rantaan muiden veneiden sekaan. Jahtiklubilla oli kovat hinnat, joten tyydyimme tölkkipapuihin veneellä. Rulluttelimme hiukan saarta kiertävää tietä pitkin. Sen varrella oli siellä täällä yksikerroksisia omakotitaloja, joiden pihoilla kasvoi monenlaisia kasveja, mm. banaania, palmuja ja kukkasia. Laitureita ei veden ääressä ollut, matalaan veteen oli asetettu rautakehikko, johon kalastajien pienet moottoriveneet laitetaan roikkumaan. Ei vaikuta vuorovesi, eikä pohjaan tule näkkiä.

Taustalla tulivuori kohosi korkealle, sen rinteet olivat vihreän peitossa. Vuoren huipulle oli pysähtynyt pilvi, mutta alhaalla paistoi aurinko.

Lauantai aamuna siirryimme saaren toiselle puolelle lähelle laguunia kiertävää saarta, paikkaan jossa piti olla hyvä sukeltaa. Sukeltaa emme enää sinä päivänä ehtineet , joten jollailimme ihmettelemään matalaan veteen aidattuuja haita, kilpikonnaa ja manta-rauskua. Ei niillä varmaan mukavaa ole, varsinkaan kun samaan pieneen tilaan ängetään vielä turistit snorkkeloimaan. Kävimme ihailemassa luksus-hotellia ja saimme luvan tulla katsomaan formula-kisoja heidän TV-huoneeseensa, vaikka emme olleetkaan hotellivieraita. Antti oli innoissaan. Olimme vain kuulleet Häkkisen menestyksestä ja innokkaina odotimme monopolia pelaillen kahteen asti yöllä kisojen alkamista. Ikävä kyllä Häkkisen auto ei toiminut ja jouduimme katsomaan kuin yli puolen kisan kestänyt johtopaikka vaihtui pikkuhiljaa kuudenteen sijaan.

Seuraavana päivänä sukelsimme paikkaan, jota meille oli suositeltu. Vesi oli sameaa ja pohjan korallit harmaita. Olimme vähän pettyneitä, mutta yhtäkkiä kaksi suurta rauskua tulivat katsomaan meitä. Suurempi niistä pelästyi hieman, kun Antti kosketti sitä. Pienet perhoskalat seurasivat meitä koko ajan. Vähemmän mukavia olivat remorat eli imukalat, jotka etsivät meistä kiinnityspaikkaa. Kun tulimme pintaan, meidät ympäröi noin sata snorkkeloija turistia, jotka hotellin veneet toivat rauskuja katsomaan. Katsoimme parhaaksemme lähteä.

Siirryimme saaren eteläkärkeen, jossa reunasaarta ympäröi leveä hiekkamatalikko. Ankkuroimme Renatan aivan matalikon reunalle parimetriseen veteen. Surffilaudalla pääsi todella kovaa. Saaren valkoisella hiekkarannalla italialaiset turistit ottivat aurinkoa ja molskivat matalassa rannassa. Kävimme snorklaten katsomassa hainsyöttöpaikkaa, jossa hotellien vieraille tarjottiin mahdollisuus nähdä hai aterialla. Päivällinen oli varmaan jo ohi, emme nähneet yhtään haita, mutta eräs snorkkelointi opas osoitti meille suuren mureenan, joka möllötti kolossaan. Koostaan huolimatta mureena antoi oppaan syöttää ja rapsuttaa itseään.

Sitten surffilaudan mastonjalka hajosi, ja me päätimme purjehtia takaisin jahtiklubille. Halusimme valmistautua kahden viikon merellä oloon matkallamme Suvarovalle ja Samoalle.

                                                                                                           Sanna ja Reko

Keskiviikko 19.8. - Maanantai 24.8. 1998 

 Sijainti                                                

Matkalla Suvarovalle

 Havaintoja                                                

Saavuimme Suvarovin atollille viime maanantaina vitettyämme kuusi päivää merellä. Tuuli oli koko matkan navakkaa, 20-25 solmua. Aallot olivat isoja ja vene keikkui myötätuulessa yhteensä 60 astetta puolelta toiselle. Purjehduskirjasta luimme, että Suvaroville voi mennä ainoastaan tyynellä säällä. Ajattelimme jättää sen väliin, emme ehtisi sinne valoisan aikaan. Toisaalta olimme kuulleet, että siellä on paljon haita ja tarvitsimme taukoa keikutuksesta. Hidastelimme siis yön merellä. Aamulla tuuli tyyntyi atollia lähestyessämme ja pujottelimme itsemme saaren ja koralliriutan välistä sisälle laguuniin.

Maanantai 24.8. - Lauantai 29.8.  1998 

 Sijainti                                                

Suvarov, Cook-saaret

 Havaintoja                                                

Suvarov kuuluu Cook-saariin, jotka taas ovat autonomisia, mutta Uuden Zeelannin hallinna. Atollin löysivät venäläiset, jotka nimesivät sen laivansa mukaan. Atollin muodostaa 11 mailia leveä ympyrän muotoinen koralliriutta. Ainoa asuttava saari on aivan sisääntuloaukon vieressä koralliriutan päällä. Se on vain 150 metriä leveä ja 400 metriä pitkä.

Vuodesta 1952 vuoteen 1978 Tom Nealy asui saarella erakkona kaikkiaan 16 vuotta. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan An Island to Oneself.

Nykyään atolli ja sen saaret ovat julistettu luonnonpuistoksi harvinaisten lintujen, kookosrapujen ja koskemattomien vesiensä vuoksi. Atollilla on vartija joka asuu täällä seitsemän kuukautta, mutta menee marraskuussa hurrikaani ajaksi pois. Vartija huolehtii myös veneiden sisään kirjoittautumisesta ja toimii isäntänä saarella.

Tällä hetkellä saarta isännöivät Tom ja Margaret Marama. He ovat kestittäneet kaikkia veneilijöitä, joka ilta rannalla nuotiolla valmistetulla kalalla. Päivisin olemme menneet snorkkeloimaan ja harpuunoineet paljon kaloja. Aivan veneemme altakin voi harpuunoida kalan ja nähdä rauskuja ja haita. Näkyvyys vedessä on 50 metriä.

Tom on kyydinnyt meidät parhaille apajille ja kertonut miten menetellä haiden kanssa, joista Suvarov on kuuluisa. Aina kun kala harpuunoidaan on tärkää saada se heti pois vedestä ja veneeseen. Pohjassa kiertelee kymmenkunta haita, 1-2 metrisiä blacktippejä, whitetippejä ja harmaita riuttahaita. Toiset sukeltajat ovat lähistöllä pitäen innokkaimpia haita loitolla haikepillä, muuten pedot kyllä veivät saaliin. Eilenkin kun olin harpuunoinut kalan ja tulossa pintaan, hai hyökkäsi saaliiseeni ja mietin pitäisikö minun luopua siitä, mutta miten siitä luovut kun se on harpuunassa kiinni. Sanna huusi veneen lähistölle ja tuli auttamaan hain karkoittamisessa. Hai onneksi epäröi eikä hyökännyt toista kertaa. Pääsin pintaan ja vaara oli ohi kun Tom poimi saaliini veneeseensä.

Harpuunoidut kalat ovat pääasiassa grupereita, eli jonkinlaisia meriahvenia. Tavallisesti ne ovat noin 10-20 metrin syvyydessä. Alussa luulin että on mahdotonta päästä riittävän syvälle ja vielä malttaa tähdätä, ennen kuin ilma loppuu. Harpuunalla on nimittäin päästävä ainakin kahden metrin päähän kohteesta ja kun se vielä usein u,i eikä nökötä pohjassa, on varmasti haastetta riittämiin. Jännitystä lisäävät vielä hait, joita onnistuneen laukauksen jälkeen joutuu pitämään erossa saaliista. Harppuunointikin on laji, jossa kehittyy, mutta omilla keuhkoilla sukelletteassa luulen, että kaloilla on tarpeeksi tasoitusta. Suurin saamani meriahven painoi 10 kiloa. Eilen saimme Antin kanssa pyydetyksi metrin mittaisen hain. Olimme laittaneet koukun kalanpään sisään ja sen roikkumaan veneen laidan yli. Kärkkäästi hai tarttui kalanpalaan ja yllättävän helposti sen pystyi vetämään veneeseen. Henki oli sitkeässä ja peto nyki vielä senkin jälkeen kun sen kyljestä oli lihan palat leikattu. Fileet odottavat nyt jääkaapissa valmistamista. Hain liha ei vain kulemma ole hyvää koska sillä ei ole munuaisia ja sen lihassa on ureaa. Hain lihaa on liottettava vedessä ja puristeltava urea pois.

Olemme nähneet manta rauskuja, kilpikonnia, haita ja paljon erilaisia kaloja. Huomenna Tom vie meidät atollin toiselle puolelle katsomaan harvinaisia kookosrapuja sekä lintuja.

Tom ja Margaret perheineen ovat atollilla jo neljättä kertaa. Yleensä he tulevat tänne Cook-saarten pääpaikasta Raratongalta jo huhtikuussa, mutta tänä vuonna El Niñon vuoksi vasta kesäkuussa. He saivat kyydin Tahitin satamassa näkemämme arabialaisen prinssin (luulimme laivan omistajaa ensin vain sheikiksi) luksusaluksella. Se oli ollut heille hieno kokemus.

Saari on 400 kilomerin päässä lähimmästä asutusta saaresta. Tomin ja Margaretin täytyi tuoda kaikki tervitsemansa mukanansa seitsemäksi kuukaudeksi. Saarelle on istutettu kookos-, baanaani- ja leipäpuita., kalaa tietysti saadaan merestä. Vaihtelua ruokavalioon tuovat pihalla tallustavat kanat ja niiden munat, sekä kookosravut ja simpukat. Juoma- ja pesuvesi kerätään sadevedestä. Tällä kertaa Tom ja Margaret eivät ottaneet mukaansa televisioita eikä jääkaapia. Sähköä tuottavat aurinkopaneelit vain VHF:n ja SSP radion tarpeisiin.

Kysyin Margaretilta eivätkö he kaipaa mitään ulkopuolisesta maailmasta. Margaret sanoi he eivät kaipaa mitään, koska maailma tulee heidän luokseen. Hän tarkoitti huviveneitä ympäri maailmaa, jotka vierailevat Suvarovin atollilla.

Ohessa Margaretin haastattelu kokonaisuudessaan

Reko:          Margaret, you and your husband are the caretakers of the national park. Could                     you describe a normal day over here?
Margaret:    Well, moustly we clean the island and take care about yahts signing in and out.

Reko:          This island is quite isolated, there are 250 miles to the nearest inhabited island.                        Do you or your children miss anything from the outher world?
Margaret:     I myself do not miss anything, but the oldest children are teenagers now and                           propably most of all miss the kids of their own age.

Reko:          What is the best thing living in here?
Margaret:     The world comes to us. We get to meet a lot of people from different                                     nationalities

Reko:           This year there has only been 14 yahts. How do you feel about visiting yahts?

Margaret:     We enjoy having them here. I suppose this year the problem was El Niño.
                    It effected so that people hardly come around this year.

Reko:          People in the Cook Islands speak English and Maori.
                   Would you like to say something to Finland in your own Maori language?'
Margaret:     Kia orana tartoo gatotuo tetutero notato, kia orana ekimmonee
                    (Tämän kirjoitin niinkuin sen kuulin nauhalta. Sannan huom.)

Reko:          And can you say what did that mean?
Margaret:     Greetings everyone, may the lord´s blessing be with you, greetings again and                          best wishes.

Reko:          Thank you Tom and Margaret. It has been plesure visiting here. This is one of                        the most beatiful places that we have been and you are the friendliest people we                    have met. I wish you good staying here in the Suvarov atoll.