S/y Renatan lokikirjat toukokuu 1998

Perjantai 1.5. - Torstai 7.5.  1998

Sijainti                                                   
 Balboa, Panama       

Havaintoja
Vielä täällä Panamassa! Emme onneksi ole ainoita turhautuneita, sillä belgialaisveneen Ataramin kolmihenkinen miehistö Philippe, Eric ja Pierre ovat jo pari viikkoa odotelleet osaa tietokoneeseen.He ovat ma§1 qtkalla maailmalla, ja jos aikataulu vielä venyy tulee heillekin kiire. He vuokrasivat veneen ja ovat kruisailleet Karibialla. Heidän projektinsa on siitä mielenkiintoinen, että heillä on sama idea kuin meillä, eli pitää yllä kotisivuja purjehduksestaan. Hekin ovat olleet yhteydessä kouluihin, jotka sitten seuraavat heidän matkansa edistymistä. He ovat olleet tyytyväisiä purjehdukseensa, mutta he valittivat ajan menevän internetkahviloissa tai veneen asioita hoidellessa, eivätkä he mielestään ehdi tarpeeksi tutustumaan vierailemiinsa maihin ja niiden ihmisiin. Samalta tuntuu meistäkin välillä.
Käykää katsomassa heidän kotisivujansa osoitteessa: http://amccs/ataram
Ja emailia heille voi lähettää osoitteella: ataram@sait.hub-link.net

Olemme tavanneet myös toisenlaisia matkaajia, niitä jotka seikkailevat patikoiden ja liftaten näissä halvoissa Keski- ja Etelä-Amerikan maissa. Yksi heistä on Minesotalainen Curtis. Hän sai täällä idean purjehduksesa Tyynellämerellä ja sai puhuttua itsensä veneeseen. Aivan lähtöhetkellä hän kuitenkin alkoi epäillä kapteenin tarkoitusperiä ja pyysi päästä takaisin maihin. Kapteeni ei ensin mainannut suostua, mutta rahasta vei laiturille. Helpottuneena jäi Curtis veneestä ja nyt hän suunnittelee matkaa Kolumbiaan tapaamansa englantilaistytön kanssa.

Panaman sadekausi tuli jäädäkseen. Aurinko on pilvessä suurimman osan päivää ja illalla välähtelevät salamat taivaanrannassa. Rankat sadekuurot ovat saaneet luonnon heräämään. Nurmikot viheriöivät ja valtavat puut kukkivat. Lentomuurahaisia parveilee kauas rannasta ankkuroidussa Renatassakin toivottavasti ei kuitenkaan pesäntekotarkoituksessa. Paikalliset sanovat, että nyt täällä on talvi, vaikka ilmassa on kaikki kevään merkit.

Sähkökatkokset jatkuvat vaikka vedenpinta järvissä ja joissa on noussut. Energiapulasta huolimatta kaupoissa ja virastoissa ilmastointi puhaltaa niin kylmällä, että kesävaatteissa on iho kananlihalla ja täytyy käydä ulkona lämmittelemässä. Kuulimme myös. Etteivät panamalaiset ole aikaisemmin maksaneet mitään sähköstä sen enempää kuin puheluistakaan. Yhtiöiden yksityistyttyä peritään pieni maksu, joka sekin harmittaa paikallisia. Verot eivät ole korkeita ja jos kuukausitienesti jää alle $ 300, ei tarvitse maksaa ollenkaan. Terveydenhoito on myös ilmaista köyhille. Yleisesti panamalaiset taitavat pitää maan rennosta ja sosiaalisesta ilmapiiristä. Yleinen ajanviete on istua talojen edustoilla tai parvekkeilla tuttujen ja tuntemattomien kanssa seurustellen.

Äitienpäivää juhlitaan täälläkin ensi sunnuntaina. Hyvää äitienpäivää siis Ennille Luumäkeen, Liisalle Mäntsälään ja Kyllikille Kouvolaan.

Sanna

Perjantai 8.5. - Torstai 14.5.  1998

Sijainti                                                   
07°35' pohj.lev. 79°30' länt.pit. - 05°28' pohj.lev. 82°07' länt.pit.       

Havaintoja
Pääsimme lähtemään maanantai-iltana. Hyvästelimme Ataramin porukan, jotka ovat lähdössä Galapagos-saarille päivää myöhemmin. Vilkuttelimme heille valoja ohi ajaessamme ja he naureskelivat, että olemmeko todella jo lähdössä. Oli jo aikakin! Tietokonerumba kiihtyi vielä ennen lähtöä, kun Toshiba lakkoili ja Ataramin tietokoneesta meni näyttö. Internetkahvilassa tapaamamme Mike auttoi molempia venekuntia. Muchas Gracias Mike!

Tyynimeri on totisesti ollut nimensä veroinen. On yhtä tyyntä kuin Pohjanmerellä. Pinnassa ajoittain väreilee ja joinain päivinä mainingit keinuttavat lempeästi. Meno on varsin mukavaa, paitsi että moottoria on täytynyt käyttää koko ajan. Purjeita olemme pitäneet ylhäällä, jos ne vaikka vähän auttaisivat, mutta kun tuuli vaimenee kahteen metriin sekunnissa, ne vain ryskyvät.

Suoraan Galapagos-saarille ei voi purjehtia suoraan merivirtojen vuoksi. Ensin pitää mennä luoteeseen ja matalikon jälkeen ottaa suunta enemmän etelään. Keskellä merta on matalikko, jossa kartan mukaan on vain kolme metriä syvää. Siellä on kuulemma myös kivi, johon voi helposti törmätä. Alueella olisi  varmasti mielenkiintoista sukeltaa, mutta yritämme kiertää paikan kaukaa.

Ennen kuun nousua on pilkkopimeää ja tähtitaivas on upea. Etelän Risti näkyy korkeammalla taivaalla kuin tullessamme Bonairelta. Kun täysikuu sitten ilmestyy muuttuvat taivas ja meri vaaleansinisiksi. Kuun ja tähtien valo helmeilee sadunomaisesti vedenpinnalla

Päivällä ihailen kaikenlaisia pilvimuodostelmia ja tietysti myös aavaa merta. En tiedä näyttäisikö maisema yhtä kauniilta konttilaivan kannelta, purjeveneissä kun veden pinta on paljon lähempänä. Renata on niin pieni, ja turhasempiakin veneitä on, ja silti se vie ison meren yli toiseen maailmaan.

Vesi vie muutakin kuin meitä. Delfiinit seurasivat pariinkin otteeseen, toisen kerran yöllä. Kaikenlaisia ja kokoisia puunkappaleita kelluu meitä vastaan. Yhden päivän juuri Panamasta lähdettyämme istuin Renatan katolla ohjauspalikka kädessä ja väistelin tukkeja. Linnut olivat löytäneet ajelehtivista karahkoista levähdyspaikkoja ja olivat veikeän näköisiä keinuessaan ylös alas aaltojen mukana.

Olemme nukkuneet paljon ja lueskelleet. Vielä emme ole kaivaneet Antin mankkaa esille, Rekon Aiwa kun on rikki. Moottori onneksi pitää melua, ettei ihan hiljaisuudessa tarvitse edetä. Antti on tapaillut kitaralla nuotteja.

Yksi päivä oli ihan pilvinen, aurinko ei näyttäytynyt ollenkaan. Eilen taas paistoi koko päivä kuumasti ja kun tuulta ei ole, ei luonnollinen tuuletus veneen sisällä toimi. Hiki on siis ulkona sekä sisällä ja ainoa tapa vilvoitella on ämpäröidä merivettä niskaan tai pulahtaa veteen. Viimeinen vaihtoehto hieman arvelutti sen jälkeen kun näin ison hainevän etenevän tasaisesti vedenpinnassa... 
                                                                                                Sanna

Perjantai 15.5. - Torstai 21.5.  1998

Sijainti                                                   
  04°52' pohj.lev. 84°05' länt.pit.(lauantai) - 01°08' pohj.lev. 90°03' länt.pit.    

Havaintoja
Nyt olemme tehneet matkaa 11 vuorokautta ja olemme noin 50 mailin päässä Isla Genovesan saarta, meidän ensimmäistä kohdettamme, joka on autiosaari pääsaarten Santa Cruzin ja
San Christobalin pohjoispuolella.

Matka on ollut vaiherikas. Olimme kyllä kuulleet, että ilmat voivat olle oikukkaita lähestyt- täessä päiväntasaajaa sekä lämpimän ja kylmän merivirran kohdatessa Galapagossaarten edessä. Tuulensuunnat vaihtelevat arvaamatta, ukkoskuurot ovat rajuja tai sitten ei vain tuule. Meillä on ollut näitä kaikkia kelejä.

Onneksi osasimme varautua tuulen puutteeseen ja hankimme 100 litraa ylimääräista dieseliä. Ensimmäisen viikon aikana ei nimittäin tuullut yhtään ja ajoimme koneella koko ajan. Nyt on dieseliä jäljellä vain hätävaraksi ja rantautumiseen.

Viimeiset neljä päivää on sitten ollut pelkkää vastatuulta. Matkanteko on ollut hidasta ja höykyttävää. Renatan luoviominaisuuksia emme ole vielä paljoa joutuneet kokeilemaan. Yleensä olemme purjehtineet myötätuulta tai lyhyet vastatuulen jaksot olemme ajaneet koneella. Nyt kun dieseliä ei ole, on purjehdittava. Renata ei ole mikään luovi-ihme, ja totesimmekin etenevämme siksakkia aina 60 astetta väärään suuntaan. Yhdessä välissä menimme samaa viivaa edestaas ja eikä matka lyhentynyt yhtään.

Olimme jo kolme päivää sitten 150 mailin päässä. Tämä oli Atlantin ylityksella normaali päivämatka. Nyt tuohon matkaan tuntuu kuluvan neljä päivää. Olen alkanut ymmärtää entisaikojen purjehtijoita, jotka eivät päässeet satamaan ennenkuin tuuli kääntyi suotuisaksi

Koimme ensimmäisen kunnon myrskymme viisi päivää sitten. Tuuli nousi nopeasti ja kohta olimme salamoiden ympäröiminä. Renata kiiti kuutta solmua pelkällä mastolla tuulimittarin näyttäessä 28 metriä sekunnissa. Vesipisarat olivat kuin pieniä vaakasuoraan lentäviä tikareita. En ole koskaan ennen nähnyt miten tuuli irroittaa vettä aaltojen harjoilta ja miten koko ilma tuntui olevan täynnä vaakasuoraan lentävää suola ja sadevettä. Taaksepäin ei voinut katsoa. Sanna oli sisälllä, ihaili salamoita ja toivoi, etteivät molemmat miehet putoa ja hän jää yksin alukseen keskelle myrskyävää merta. Antti ohjasi käsin ja minä otin rullalisen filmiä sukelluskameralla. Olimme kyllä tiukasti kiinni valjailla ja Renatan käyttäytymisessä ei ollut moittimista. Meno tuntui vielä turvalliselta.
Myöhemmin huomasimme, että sadeveden paine oli ollut niin kova, että vesitiiviit kiikarimme osoittauituivat ei vesitiiviiksi, samoin kuin autopilotin käsiohjainyksikkö.

Pari päivää sitten näimme parven pieniä valaita. Kymmenkunta valasta kierteli veneen ympärillä meidän yrittäessä kuvata niitä. Silloin tällöin olemme nähneet eksyneen kilpikonnan. Valaat ym. merenelävät ovat mukavia yllätyksiä, mutteivat niinkään ajelehtivat puut. Olemme nähneet muutamia valtavia 20 metrisiä runkoja ajelehtimassa, joihin törmääminen on ollut lähellä.

Pikkulinnut seuraavat aina venettämme ja ihmettelemme kovasti minne ne menevät yöksi keskellä aavaa merta. Ottaisimme ne mielellämme kannelle lepäämään.

Viimeyöna autopilotin työyksikkö lakkasi toimimasta ja siirryimme kasiohjaukseen. Totesimme yllätykseksemme, että Ranata kulkee vastatuuleen parhaiten ilman mitään ohjausta, ruori vapaana. Onneksi meillä on kuitenkin varalla vanha työyksikkö, joka vielä toimii.    

Renata puskee aaltoja päin väärään suuntaan. Välillä sataa välillä paistaa aurinko tuulen ollessa 14 metriä sekunnissa.                
                                                                                                       Reko

Perjantai 22.5. - Sunnuntai 31.5.  1998

Sijainti                                                   
 0°18' pohj.lev. 89°56' länt.pit., Isla de Genovesa - San Christobal, Galapagos-saaret     

Havaintoja
 Saavuimme Galpagossaarille viimeinkin rankan yhdentoista päivän purjehduksen jälkeen: Autopilotti lakkasi toimimasta, tuuli oli täsmälleen vastainen n.10-13ms. Aallot olivat suuria ja aina välillä pariin suurempaan aaltoon peräkkäin törmätessä vauhti pysähtyi kokonaan. Onneksi Renata osaa luovia ruori sidottuna, eikä kenenkään tarvinnut roikkua kiinni ratissa.

Galapagossaaret kuuluvat Equadorin valtioon ja koostuvat kolmestatoista saaresta. Saaret löydettiin vasta vuonna 1832 ja ilmeisesti niilla ei aikaisemmin ole ollut minkäänlaista ihmisasutusta.

Aikaisemmin Galpagossaarilla oleskeluun tarvittiin poikeuslupa, mutta viime huhtikuusta alkaen saarilla on saanut oleskella jopa viisikymmentä päivää. Liikkuminen saarilla on kuitenkin rajoitettua. Virallisti on vain kaksi maihintulopaikkaa . San Cristobalin ja Santa Cruzin satamien lähialueilla on luvallista tehdä retkiä ominpäinkin, mutta muille saarilla ankkurointiin tai maihinnousuun vaaditaan erkoislupa ja paikallinen opas.

Panamalla olimme kuitenkin kuulleet Genovesa-saaresta, joka on ensimmäinen saarista koilisesta lähestyttäessä ja että voisi olla mahdollista vaivihkaa pysähtyä siellä ennen varsinaista sisäänkirjoittautumista. Viime lauantai aamuna sitten saari alkoi häämöttää horisontisssa ja pian tuntui jo voimakas maan tuoksu. Se oli sellainen mullan ja kuivan heinän sekoitus. Saaren luona meitä vastassa oli parvi delfiinejä ja suuri määrä lintuja. Ankkuroituamme aloimme saman tien laskea jollaa ja valmistautua maihinmenoon. Lähettyvillä oli sopivasti hiekkaranta jonne Rekon kanssa kiskoimme jollan. Olimme innoissamme kuin pikkupoja:. Sanna keräili erikoisia kotiloita rantahiekasta ja otimme toisistamme maihinnousukuvia. Sitten huomasimme rannalla kuolleen puolitoista metrisen merileijonan. Seuraavaksi Sanna havahtui, että metrin päässä hänen vieressään istui fregattilintu mitään pelkäämättä. Kosketusta se ei sietänyt ja pitkän terävän nokan loksahdus riitti varoituksksi meille. Matalissa rantapuskissa joka puolella pesi fregattilintuja, joiden koirailla on valtava punainen pussi leuan alla. Pian huomasin toisenkin kuolleen hylkeen, kunnes aikoessani kosketta sitä se kohotti päätään ja kiljaisi kauhusta säikähtäessään varmasti yhtä kovin kuin minäkin. Sitten huomasimme merileijonia loikoilevan vähän jokapuolella hiekalla ja kallioiden koloissa. Paljon naaraita suuremmat urokset vahtivat mustasukkaisina haaremiaan ja emot poikasiaan, mutta muuten ne silmäilivät meitä lähinnä välinpitämättöminä. Muutamia saattoi varovasti koskeakin. Ihmeellinen paikka. Valokuvasimme myös punajalkaista ja sininokkaista boobieta, joka pesii maailmassa ainoastaan kahdella saarella täällä Galapagoksella.

Käsittämätöntä kuinka eläimet eivät ollenkaan pelänneet meitä. Ilmeisesti ainoa selitys on että saarilla on ihmisiä ollut vasta niin vähän aikaa, eivätkä he ole eläimiä pyydystäneet, että niille olisi kehittynyt luontainen pelko ihmistä kohtaan.

Odotin jotenkin, että tullessamme päiväntasaajalle näkisin auringon zeniitissä. Kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin nythän eteläisellä pallonpuoliskolla on talvi ja aurinko paistaa suoraan kravun kääntöpiirille. Zeniitissä se olisi täällä ollut kevätpäivän tasauksen aikaan.

Ilmastoltaan ja eläimistöltään Galapagossaaret on ainutlaatuinen paikka maailmassa. Vaikka se sijaitsee päiväntasaajalla, täällä on varsin kylmä. Suomen talvikuukausina täällä on lämmintä ja sateista. Tuokokuusta marraskuuhun vastaavasti yleensä kuivaa ja kylmää.
Tämä vuosi on kuitenkin ollut poikkeuksellinen. On satanut normaalia enemmän ja on ollut kymmenen astetta tavallista lämpimämpää. Tähän aikaan yleensä lämpötila on suunnilleen samaa luokkaa kuin siellä Suomessa.
Myös merivesi on ollut tavallista lämpimämpää. Kalat ovat hävinneet kylmempiin vesiin ja paljon merileijonia on kuollut ravinnonpuutteen heikentäminä. Eläimistön monipuolisuudesta täällä kertoo se, että samalla saarella saattaa nähdä pingviinejä ja flamingoja. Maaperä on tuliperäistä ja nyt runsaitten sateitten jälkeen vanhojen tulivuorten rinteet ovat kasvillisuuden peittämiä.

Parhaillaan olemme ankkurissa San Cristobalin saarella. Ympärillämme on paljon erilaisia pieniä kalastusveneitä, vain kolme purjevenettä on satamassa. San Cristobalin saari on tunnettu merileijonistaan ja niitä loikoilee täällä ympärillämme kalastuveneitten kansilla.
Jolla täytyy aina nostaa pois vedestä koska muuten merilejonat hyppäisivät siihenkin ja todennäköisesti upottaisivat sen. Jollalle ei muutenkaan tänään ole ehkä paljon käyttöä,
San Cristobalin satama ei ole nimittäin erityisen hyvä ankkuripaikka. Suuret mainingit vöyryvät suoraan sisään satamaan. Keli juuri tällä hetkellä sopisi paremmin lainelautailuun kuin rantautumiseen.                              
                                                                                                     Antti